Ellinoora on neljällä Emma-palkinnolla palkittu artisti ja lauluntekijä. Hän on 10-vuotisen uransa aikana yhdistänyt orgaanisen popmusiikin, määrätietoisen oman tiensä kulkemisen ja suuren äänensä luoden niistä menestyksekkään uran. Ellinoora on julkaissut kolme menestysalbumia: tuplaplatinaa striimanneet Villi lapsi ja Vaaleanpunainen vallankumous sekä viimeisimpänä Vuoden Albumi -Emmalla palkittu ja platinaa striimannut Viimeinen romantikko. Nämä albumit sisältävät lukuisia koko kansan tuntemia ajattomia hittejä, kuten Elefantin paino, Leijonakuningas, Bäng Bäng typerä sydän ja Dinosauruksii, joka oli vuoden 2021 radioiden soitetuin ja palkittiin Radiogaalassa Vuoden radiobiisinä. Ellinooran kappaleita on striimattu Spotifyssa yli 200 miljoonaa kertaa.

Suomen suosituimpiin esiintyjiin kuuluva Ellinoora nähdään ensimmäisellä omalla areenakeikallaan Tampereen Nokia Arenalla marraskuussa 2025. Hän on nuorin sooloartisti joka esiintyy omalla keikallaan Nokia Arenalla. Väkevästä livestään tunnettu artisti on toteuttanut uransa aikana lukuisia musiikillisesti ja visuaalisesti näyttäviä konsepteja. Vuonna 2024 artisti juhli syntymäpäiviään Ellinoora 30 -kiertueen muodossa, joka sisälsi 18 loppuunmyytyä keikkaa, mukaan lukien kolme iltaa Tavastialla.

Artisti työstää tällä hetkellä neljättä albumiaan. Esimakua tulevasta albumista on antanut muun muassa Samuli Putron kanssa julkaistu platinaduetto Osuma joka nousi radioiden kolmanneksi soitetuimmaksi kappaleeksi.

Lue lisää