Karismaattinen ANI on yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista debytoivista artisteista. Poppari sainattiin pari vuotta sitten Etenee Recordsille ja hän on siitä asti työstänyt kaikessa rauhassa omaa musiikkia. Itse biisinsä säveltävä ja sanoittava 22-vuotias julkaisi esikoissinkkunsa Pakkomielle syyskuussa 2020 ja häneti valittiin YleX:n vuoden 2021 Läpimurto-listauksen voittajaksi. Listan aiempia voittajia ovat olleet mm. BEHM ja Vesta. 

ANI sanoo, että hänen tavoitteensa on tehdä “kaunista” musiikkia, joka herättää tunteita. Hän haaveilee luovansa täysin oman musiikkityylin, jossa suomalainen sielunmaisema ja poeettisuus yhdistyvät kansainväliseen dramaattisuuteen sekä nuorekkaisiin soundeihin ja tuotantoon. ANI haluaa rikkoa kaavaa ja osoittaa, että ristiriidat ovat jopa mielenkiintoisia.  ANIn kappaleita tuottaa Aleksanteri Hulkko.


ANI osti ensimmäisen kitaransa heräteostoksena 16-vuotiaana ja päätti matkalla kaupasta kotiin, että osaisi samana iltana ennen nukkumaanmenoa soittaa edes jotain. YouTube-tutoriaalien avulla hän harjoitteli parissa tunnissa perussoinnut ja alkoi toteuttaa haavettaan omien biisien kirjoittamisesta.

Lue lisää