6.11.2026
ISAC ELLIOT JA MIKAEL GABRIEL YHDISTÄVÄT JÄLLEEN VOIMANSA UUDELLA TUPLASINGLELLÄ
Suomen suosituin pop-tähti Isac Elliot julkaisi tänään tuplasinglen yhdessä 15-vuotista uraa juhlistavan Mikael Gabrielin kanssa. Isac Elliotin ja Mikael Gabrielin aiemmista yhteisjulkaisuista on vierähtänyt jo lähes kymmenen vuotta: 2017 julkaistu yhteis-EP ja sen suoratoistoennätyksiä rikkonut ja viisinkertaista platinaa striimannut jättihitti Liikaa sussa kii nousivat aikoinaan massiivisiksi ilmiöiksi. Uudet kappaleet Lucky Me ja Hall of Fame ovat molemmat Emma-palkitun Los Rollos -kaksikon tuottamia.
Ennennäkemätöntä suosiota nauttiva Isac Elliot esiintyy ensi viikolla ennätysvauhtia loppuunmyyneellä Nokia Arenalla. The Mansion -keikka saa nimensä helmikuussa julkaistusta Mansion Music -albumista, joka on striimannut yli nelinkertaista platinaa ja pysynyt Virallisen Albumilistan kärkikolmikossa julkaisusta saakka, eli jo uskomattomat 26 viikkoa. Uusi albumi on saanut myös merkittävää radiosoittoa – muun muassa jättihitti Ai että nousi Radiolistan kolmen kärkeen. Artisti on tehnyt tänä vuonna historiaa, kun 12 peräkkäistä singlejulkaisua ovat singahtaneet Spotifyn ykkössijalle. Isac Elliot palkittiin juuri vuoden 2026 NRJ Music Awardsissa Kotimainen artisti -palkinnolla.
Mikael Gabriel on yksi suomalaisen rap- ja popmusiikin tunnetuimmista nimistä. Mittavan uransa aikana artisti on julkaissut seitsemän albumia ja saavuttanut lukuisia listamenestyksiä. Artisti on osoittanut vuosien varrella kykynsä uudistua ja liikkua luontevasti eri musiikkityylien välillä. Tänä vuonna Mikael Gabriel juhlisti artistiuraansa 15 years of Mikael Gabriel -kiertueella, eikä tahti osoita hiipumisen merkkejä: syyskuussa julkaistu Illat tuo esiin kaikuja uran alkuvuosien soundista, jatkaen artistin määrätietoista matkaa suomalaisen rapin ja popin eturivissä – omalla äänellään ja omilla ehdoillaan.
Lataa promokuvat tästä.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt / Isac Elliot:
Nirananda Lanki / Warner Music Finland
nirananda.lanki@warnermusic.com
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt / Mikael Gabriel:
Cecilia Jokela / Kaiku Entertainment
cecilia@kent.fi
ENSI KESÄN KRAPIN PUUTARHAJUHLIEN ENSIMMÄISET ESIINTYJÄT OVAT JULKI
Viime kesänä jo viidettä kertaa juhlittujen, vuosi vuodelta suositummaksi nousseiden Krapin Puutarhajuhlien ensi vuoden ensimmäiset esiintyjät on julkaistu. Torstaina 19.8. Krapin Puistoestradin valtaa huimaa keikkasuosiota nauttiva pop-rock yhtye Vesterinen Yhtyeineen sekä sielukas laulaja-lauluntekijä Aliisa Syrjä. Perjantaina 20.8. lavalla nähdään kaikkien aikojen merkittävimpiin kotimaisiin rock-yhtyeisiin lukeutuva Tehosekoitin sekä legendaarinen Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden Vangit. Lauantaina 21.8. Puutarhajuhlien viikonlopun huipentaa positiivisuudellaan ja vilpittömyydellään tiensä yhdeksi Suomen suosituimmista yhtyeistä raivannut Portion Boys sekä pitkän linjan artisti ja monitaituri Tuure Kilpeläinen.
Kasvavaa suosiota niittäneiden ja ainutlaatuisesta tunnelmastaan tunnettujen Krapin Puutarhajuhlien liput on aikaisempina vuosina myyty loppuun jo alkukeväästä. Krapin alueen idyllinen pihapiiri kutsuu festivaalivieraat koolle jälleen ensi vuonna 19.-21.8.2027 nauttimaan ensiluokkaisesta musiikista, herkullisista ruoka- ja juomatarjoilusta ja monipuolisesta oheisohjelmasta.
– Lämmin kiitos viime kesän ihanille 7000 juhlavieraalle. Kiitollisin ja innostunein mielin suunnitelmat ensi vuoden yhteiseen juhlaan ovat jo kovassa vauhdissa, kertoo Krapin pajan vastaava tuottaja Anu Uhlenius.
Vuoden 2027 Krapin Puutarhajuhlien lipunmyynti on nyt käynnissä. Tapahtuman tarjoushintaiset Aikainen lintu -liput myytiin loppuun ennätysajassa jo lokakuussa.
KRAPIN PUUTARHAJUHLAT 2027
TO 19.8. – LA 21.8.2027, Tuusula
Yhden päivä lippu 76 €
Kahden päivän lippu 146,50 €
Kolmen päivän lippu 219,50 €
(sis. toimituskulut)
Tutustu myös Puutarhajuhlien illallis-ja majoituspaketteihin.
Lipunmyynti: www.puutarhajuhlat.fi
Puutarhajuhlat järjestävät Krapin Paja, Krapi ja Warner Music Live, yhteistyössä Radio Novan kanssa.
Promoottori:
Niina Jalonen / Warner Music Finland
niina.jalonen@warnermusic.com
Krapin Paja:
Anu Uhlenius
anu.uhlenius@krapinpaja.fi
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Ellen Vinkvist / Warner Music Live
ellen.vinkvist@warnermusic.com
J. KARJALAISEN JUHLAVUOSI 2027
Suomen kaikkien aikojen suosituimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuva J. Karjalainen viettää ensi vuonna juhlavuotta. Se käynnistyy Juhlakevät 2027 -kiertueella maalis-huhtikuussa, kun artisti yhtyeineen saapuu klubikeikoille 11 paikkakunnalle ympäri Suomen. Kiertue pitää sisällään kaksi ainutkertaista Synttärit Tavalla -keikkaa legendaarisella Helsingin Tavastia-klubilla 1. ja 2. huhtikuuta, jolloin juhlitaan myös artistin 70-vuotispäivää. Kevätkiertueen liput ovat nyt myynnissä.
J. Karjalaisen laulut ja tulkinnat ovat vertaansa vailla ja vakiinnuttaneet paikkansa kiinteänä osana suomalaista äänimaisemaa. Levytysuransa vuonna 1981 aloittanut artisti on tullut tunnetuksi tuotannostaan, joka sovittaa amerikkalaista musiikkiperinnettä suomalaisiin oloihin. J. Karjalainen operoikin kotimaisella musiikkikentällä täysin omassa luokassaan.
Sukupolvirajoja ylittävät klassikot, kuten Kolme cowboyta, Ankkurinappi, Doris, Sekaisin, Hän, Telepatiaa, Villejä lupiineja ja Mennyt mies ovat vain murto-osa artistin vuosikymmenien mittaisesta järkälemäisestä katalogista. J. Karjalaisen uusin studioalbumi Suomalaista muotoiluu julkaistiin maaliskuussa ja se nousi heti Virallisen albumilistan toiselle sijalle. Uudet kappaleet saivat ensiesityksensä viime kevään lähes loppuunmyydyllä kiertueella.
J. KARJALAINEN – JUHLAKEVÄT 2027
PE 12.3. Lahti, Möysän Musaklubi
LA 13.3. Hämeenlinna, Verkatehdas
PE 19.3. Oulu, Tullisali
LA 20.3. Nivala, Championdoor Areena
TO 1.4. Helsinki, Tavastia
PE 2.4. Helsinki, Tavastia
LA 3.4. Pori, Kulturhuset Fiini
TO 8.4. Rauma, Kulttuurikuppila Brummi
PE 9.4. Turku, Teatro
LA 10.4. Jyväskylä, Lutakko
PE 16.4. Kuopio, Circus Live
LA 17.4. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
Liput ja lisätiedot: warnermusiclive.fi/jkarjalainen
Kokoonpano:
J. Karjalainen
Mikko Lankinen – Kitara
Tom Nyman – Basso
Pekka Gröhn – Koskettimet
Janne Haavisto – Rummut
Lataa J. Karjalaisen promokuvat täältä.
Kuvaaja: Timo Kirves
J. Karjalainen
Instagram
Tiktok
Spotify
Facebook
warnermusiclive.fi/jkarjalainen
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Isadora Kallonen / Warner Music Finland
isadora.kallonen@warnermusic.com
Keikkamyynti:
Samppa Hartikainen / Warner Music Live
samppa.hartikainen@warnermusic.com
Yritys- ja yksityistilaisuudet:
Annu Winter / Superstar Agency
annu.winter@superstar.fi
5.11.2026
BENJAMIN VALTAA MEGASHOW’LLAAN BÖLE ARENAN HUHTIKUUSSA 2027
Liput tulevat myyntiin ma 9.11. klo 9 Lippu.fihin
Määrätietoisesti kotimaisen popkentän kirkkaimpien tähtien joukkoon noussut Benjamin esiintyy spektaakkelimaisella megashow’llaan Helsingin BÖLE Arenalla 17.4.2027. Ensi kevään show tulee olemaan Benjaminin tähänastisen uran suurin oma konsertti, joka juhlistaa samalla artistin 30-vuotissyntymäpäivää. BÖLE Arenan show on myös Benjaminin kevään ainoa julkinen esiintyminen. Liput BÖLE Arenan konserttiin tulevat myyntiin Lippu.fihin maanantaina 9. marraskuuta klo 9.
– Kaikki nää vuodet oon vaan haaveillut, että pääsisin järjestämään ison oman keikan ja en voi uskoa, että nyt se tapahtuu. Tää keikka tulee olemaan mun tähänastisen uran heittämällä suurin ja merkittävin. Täytän huhtikuussa myös 30 vuotta, joten TOTTAKAI mun on pakko järkätä megashow ja megabileet! En malta oottaa, tulkaa mun kanssa bailaamaan! Benjamin kertoo.
Itsevarmasta ja persoonallisesta pop-musiikista sekä energisestä liveshow’staan tunnettu Benjamin on loistanut kuluneen syksyn aikana uudella Vain elämää -ohjelman tuotantokaudella. Lukuisat artistin versioimat kappaleet, kuten Looseri (alkuperäinen Nylon Beatin Rakastuin mä looseriin) sekä Se kuuluu kaduille [alkuperäinen Jipun Eva (Nukutaan kielletyllä iholla)] ovat nousseet Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden joukkoon.
Jatkuvassa nousukiidossa oleva Benjamin on saavuttanut merkittäviä merkkipaaluja platinaa striimanneilla singleillä, radiolistojen kärkihiteillä sekä vahvalla näkyvyydellään niin isoilla esiintymislavoilla kuin sosiaalisessa mediassakin. Hänen tuotantonsa, kuten viraali-ilmiö GAY, UMK-hitti Hoida mut, yhdessä BESSin kanssa julkaistu radioykkönen Paremmin ku kukaan muu sekä vuoden 2025 ilmiöksi noussut Tommi (seksipommi), osoittavat hänen kykynsä kiteyttää tunteita ja ajankuvaa tarttuvaan muotoon. Benjamin kiertää parhaillaan Suomea kattavalla Locker Room Tour -klubikiertueella, jonka useat keikat ovat olleet jo ennakkoon loppuunmyytyjä.
BENJAMIN – 30V-MEGASHOW
BÖLE Arena, Helsinki
LA 17.4.2027
S / K18
Liput tulevat myyntiin ma 9.11. klo 9 Lippu.fihin
Liput alk. 44,90€
Lataa Benjaminin promokuva täältä.
Kuvaaja: Riia Grasshill
Benjamin:
Instagram
Tiktok
Spotify
Facebook
warnermusiclive.fi/benjamin
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Katariina Kahri / Warner Music Finland
katariina.kahri@warnermusic.com
Promoottori:
Mikko Korpi / Warner Music Live
mikko.korpi@warnermusic.com
Yritys- ja yksityistilaisuudet:
Annu Winter / Superstar Agency
annu.winter@superstar.fi
15.10.2026
KRAPIN PUUTARHAJUHLIEN AIKAINEN LINTU -LIPUT OVAT NYT MYYNNISSÄ
Viime kesänä jo viidettä kertaa juhlitut, vuosi vuodelta suositummaksi nousseet Krapin Puutarhajuhlat järjestetään jälleen ensi kesänä. Krapin alueen idyllinen pihapiiri kutsuu festivaalivieraat koolle 19.-21.8.2027 nauttimaan ensiluokkaisesta musiikista, herkullisista ruoka- ja juomatarjoilusta ja monipuolisesta oheisohjelmasta.
– Lämmin kiitos viime kesän ihanille 7000 juhlavieraalle. Kiitollisin ja innostunein mielin olemme alkaneet suunnitella jo ensi vuoden yhteistä juhlaamme, kertoo Krapin pajan vastaava tuottaja Anu Uhlenius.
Ensi kesän Krapin Puutarhajuhlien lipunmyynti on nyt käynnistynyt Aikainen lintu -lippujen muodossa. Tarjoushintaisia lippuja on tarjolla rajoitettu määrä.
Vuoden 2027 ensimmäiset artistikiinnitykset julkaistaan varsinaisen lipunmyynnin aloituksen yhteydessä 6. marraskuuta. Tänä vuonna Krapin Puutarhajuhliien eri estradeilla nähtiin esimerkiksi Nylon Beat, Ressu Redford, Happoradio, Us, Vesala, Ellinoora, Jonna Tervomaa, KAUKUA ja Ismo Alanko.
KRAPIN PUUTARHAJUHLAT 2027
TO 19.8. – LA 21.8.2027, Tuusula
Yhden päivän aikainen lintu -lippu 69,50 €
Kahden päivän aikainen lintu -lippu 135 €
Kolmen päivän aikainen lintu -lippu 202 €
Tutustu myös Puutarhajuhlien illallis-ja majoituspaketteihin.
Lipunmyynti: www.puutarhajuhlat.fi
Puutarhajuhlat järjestävät Krapin Paja, Krapi ja Warner Music Live, yhteistyössä Radio Novan kanssa.
Promoottori:
Niina Jalonen / Warner Music Live
niina.jalonen@warnermusic.com
Krapin Paja:
Anu Uhlenius
anu.uhlenius@krapinpaja.fi
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Ellen Vinkvist / Warner Music Live
ellen.vinkvist@warnermusic.com
9.10.2026
EUROVIISU-SUOSIKIT KÄÄRIJÄ JA JOOST JULKAISIVAT TRIBUUTIN VESA-MATTI LOIRILLE
Käärijä yhdistää jälleen voimansa hollantilaisen ystävänsä Joostin kanssa yllättävällä uutuussinglellä Hyvää puuta. Kappaleella uudelleenversioidaan Käärijän suuren sankarin Vesa-Matti Loirin Hyvää puuta -klassikkoa omalle tyylille uskollisesti. Käärijä esitteli teoksen niin ikään Euroviisuista maailanmaineeseen ponnistaneelle Joostille vuosia taaksepäin, ja kappaleesta muodostui kaksikon yhteinen suosikki sekä Joostin lempibiisi Suomesta. Tämä uusi, rajoja rikkova versio sai alkunsa Kaliforniassa yhdessä Joostin luottotuottaja Tantun kanssa samalla reissulla, jolloin Käärijä ja Joost tekivät globaaliksi viraali-ilmiöksi nousseen esiintymisen Coachellassa. Uuteen singleen julkaistiin myös kaverikarimin ohjaama musiikkivideo, joka on kappaleen tapaan ylistys Suomelle ja suomalaisuudelle.
– On ilo ja kunnia päästä versioimaan Hyvää puuta -kappaletta juuri Joostin kanssa. Olen valtava Vesku-fani ja alkuperäinen Hyvää puuta -kappale on minun lempilaulujani. Tämä versio toki eroaa vahvasti alkuperäisestä ja tulee varmasti jakamaan mielipiteitä ja se on ihan ookoo. Vesku I love you, sanoo Käärijä.
Toukokuussa ensimmäisen oman areenakeikkansa Veikkaus Arenalla loppuunmyynyt Käärijä on valloittanut kuluneen vuoden aikana lavoja myös ulkomailla Yhdysvaltojen Red Rocksia ja Taiwanin Megaport-festivaalia myöten sekä tehnyt kansainvälistä huomiota herättäneitä yhteistöitä Basshunterin sekä Joostin ja Tommy Cashin kanssa. Uuden julkaisun ohella Käärijän syksy huipentuu hänen tähän asti suurimpaan Euroopan kiertueeseen, joka kattaa peräti 30 keikkaa 21 eri maassa. Eilen alkaneen kiertueen keikoista useat myivät loppuun jo ennen kiertueen alkamista.
Lataa Käärijän promokuvat tästä.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Nirananda Lanki / Warner Music Finland
nirananda.lanki@warnermusic.com
Keikkamyynti:
Mikko Korpi / Warner Music Live
mikko.korpi@warnermusic.com
Yritys- ja yksityistilaisuudet:
Annu Winter / Superstar Agency
annu.winter@superstar.fi
6.10.2026
NOORA KÄRKI SIIRTYY WARNER MUSIC FINLANDIN A&R-TIIMIIN
Warner Music Finlandin A&R-tiimi vahvistuu, kun Noora Kärki siirtyy tänä syksynä täysipäiväisesti A&R-tehtäviin. Uudessa roolissaan hän raportoi Warner Music Finlandin Head of A&R Jukka Immoselle.
Warner Music Finlandilla kahdeksan vuotta työskennelleellä Kärjellä on yli kymmenen vuoden laaja-alainen kokemus kotimaisten artistien markkinoinnista. Senior Marketing Manager -toimenkuvansa ohella Kärki on kuluneiden kahden vuoden ajan toiminut myös osana A&R-tiimiä ja vastannut muun muassa Sara Been A&R-työstä.
Uransa aikana Kärki on tehnyt töitä useiden Suomen menestyneimpien artistien kuten Behmin, Isac Elliotin, Turistin, Erika Vikmanin, Cledoksen ja Vestan kanssa. Lisäksi hän vastasi Nylon Beatin historiaa tehneiden neljän jäähallikeikan markkinoinnista. Hän on ollut myös mukana rakentamassa Warnerin alla toimivaa Babyface. Music & publishing -levy-yhtiötä ja toiminut sen Label Managerina.
Uudessa roolissaan Kärki vastaa jatkossakin Sara Been ja Behmin projekteista sekä on mukana Diyan ja Aliisa Syrjän A&R-tiimeissä.
Kärki on saanut useita tunnustuksia työstään. Hänet nostettiin musiikkialan nuoria ammattilaisia esiin tuovalle Nordic Music Biz 20 under 30 -listalle vuonna 2020. Lisäksi Industry Awards on huomioinut vuosien varrella hänen työnsä kolmella ehdokkuudella kategorioissa Vuoden PR- tai markkinointihenkilö ja Tulevaisuuden suunnannäyttäjä.
– Nooran osaaminen on poikkeuksellista. Vahva tausta markkinoinnin ammattilaisena on upea yhdistelmä tämän päivän A&R-työhön. Nooralla on luontainen kyky johtaa projekteja näkemyksellisesti, ja olen enemmän kuin onnellinen saadessani hänet täysipäiväisesti mukaan tiimiin. Vaikka hän hyppää nyt virallisesti A&R-saappaisiin, minun silmissäni Noora on tehnyt tätä työtä jo pitkään, Jukka Immonen kommentoi.
– Haluan tarjota sekä nykyisille että uusille artisteilleni vahvan luovan tuen, turvallisen ja innostavan ympäristön kehittyä sekä mahdollisuuden toteuttaa visioitaan täysillä ilman, että taiteellisesta vapaudesta tarvitsee tinkiä. Olen tehnyt päämäärätietoisesti töitä sen eteen, että pystyn tekemään A&R-työtä täyspäiväisesti, ja tämä on minulle unelmien täyttymys, Noora Kärki kertoo.
Lisätiedot:
Jukka Immonen / Warner Music Finland
jukka.immonen@warnermusic.com
3.10.2026
NYLON BEATIN POPPIUNELMA KÄVI TOTEEN NELJÄLLÄ LOPPUUNMYYDYLLÄ TYTÖT HALUAA -HALLIKONSERTILLA
Kotimaisen popin legenda, tyttöbändien uranuurtaja Nylon Beat esiintyi keskiviikosta lauantaihin TYTÖT HALUAA -juhlakonserteillaan Helsingin jäähallilla. Pop-duon debyyttialbumin 30-vuotisjuhlavuotta juhlistaneet loppuunmyydyt konsertit keräsivät yhteen yli 30 000 Nylon Beat -fania. Jonna Geagean ja Erin Anttilan muodostama duo teki historiaa olemalla ensimmäinen yhtye koskaan, joka on esiintynyt Helsingin jäähallilla neljänä iltana peräkkäin.
TYTÖT HALUAA -jättikonsertit kutsuivat yleisön mukaan Nylon Beatin poppiunelmaan, jonka ei pitänyt olla mahdollista 90-luvun tyttöbändille. Yli kaksi tuntia kestäneet konsertit sykkivät nostalgisia hetkiä Nylon Beatin mittavan uran varrelta, vieden yleisön aikamatkalle bändin kulta-aikoihin. Juhlakonserttien ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastasi Elias Koskimies yhdessä Jonnan ja Erinin kanssa. Yli kymmenen tanssijan vaikuttavasta koreografiasta vastasi Nora Mahmoud ja konserttien säestäjänä toimi alusta lähtien Nylon Beatin mukana ollut bändi: Vesa Anttila (kitara), Tuomas Wäinölä (kitara), Harri Rantanen (basso), Okke Komulainen (koskettimet) ja Anssi Nykänen (rummut). Rakastuin mä looseriin -hitissä alkuperäiset tanssijat Wille Lipponen ja Jari Peltola yhtyivät mukaan koreografiaan vuosien takaa. Konserttien värikkään visuaaliset elementit olivat peräisin Nylon Beatin vanhoista kuva-albumeista ja kätkivät sisälleen kekseliäitä viitteitä bändin historiaan.
Juhlakonserteissa kuultiin kaikki sukupolvia yhdistäneet ja klassikoiksi muodostuneet suosikkihitit, kuten konsertit avannut Seksi vie ja taksi tuo, Rakastuin mä looseriin, Viimeinen, Syytön ja Satasen laina. 30 vuotta täyttävältä Nylon Beat -albumilta kuultiin myös harvinaisempia fanien toivomia biisejä, kuten yhtyeen ensimmäinen kappale Kreisi oon. Satelliitti irrallaan -kappaleessa nähtiin kunnianosoitus Nylon Beatin pitkäaikaiselle taustalaulaja Stiina Asikaiselle, joka oli myös konserttien ainoa vierailija. Konsertit päättyivät koskettavaan tulkintaan Ainut jonka sain -kappaleesta, jonka Jonna ja Erin osoittivat toisilleen kiitoksena ainutlaatuisesta yhteisestä matkasta.
TYTÖT HALUAA -konserteissa kuultiin:
1. Seksi vie ja taksi tuo
2. Valehtelija
3. Anna mulle
4. Rakastuin mä looseriin
5. Viimeinen
6. Naparengas
7. Orja / Valmis oon vaikka armeijaan / Kuumalle hiekalle
8. Satelliitti irrallaan feat. Stina Asikainen
9. Sairaanfuckingkipeenraastavaa
10. Jonain päivänä
11. 12 apinaa
12. Syntinen
13. Kreisi oon
14. Nukutaan
15. Viha ja rakkaus
16. Mies / Senegalin yöt / Paikka palaa / Huume
17. Liikaa
18. Oot kuin karkkia mulle
19. Sanoja
20. Satasen laina
21. Syytön
22. Teflonlove
23. Tytöt haluaa
24. Ainut jonka sain
Lataa viralliset keikkakuvat täältä.
Kuvaaja: Nea Ahtiainen
Nylon Beat:
Instagram
Spotify
warnermusiclive.fi/nylonbeat
Lisätiedot:
Ellen Vinkvist / Warner Music Live
ellen.vinkvist@warnermusic.com
Keikkamyynti:
Jake Hannula / Warner Music Live
jake.hannula@warnermusic.com
30.9.2026
VIIVI JULKAISEE ODOTETUN TOISEN ALBUMINSA HERKKISTEN LIIGA PERJANTAINA
Suomalaisen pop-kentän kärjessä paikkansa vakiinnuttanut VIIVI julkaisee odotetun toisen albuminsa Herkkisten liiga perjantaina 2.10. Ennakkoon platinaa striimanneella albumilla kuullaan Viivin oivalluksia elämästä, rakkaudesta ja herkkyydestä. Albumin nimi Herkkisten liiga kiteyttääkin ajatuksen oman herkkyyden ymmärtämisestä ja sen kääntämisestä voimavaraksi. Kappaleiden tuotannosta vastaavat mm. Emma-palkittu tuottaja Kim Mannila ja Lauri Halavaara. Rehellinen albumikokonaisuus heijastaa VIIVIn kasvumatkaa niin artistina kuin ihmisenä:
– Herkkisten liiga on mun toinen albumi, jonka tekemisen aikana mä oon nauranu, itkeny, rakastunu ja kasvanu kans aikuiseks. Tuntuu että tän levyn teon aikana oon kehittyny kaikista eniten biisinkirjottajana ja artistina mitä ikinä aikaisemmin. Oon ylpee itestäni ja erityisesti koko mun tiimistä miten hieno kokonaisuus saatiin tästä. Toivon että mahdollisimman moni löytää ittensä tän levyn kuuntelun jälkeen Herkkisten liigasta ja tulee kans kuuntelemaan nää biisit livenä mun syksyn albumikiertueelle, VIIVI kertoo.
Emma Gaalassa 2022 Vuoden tulokas palkinnon saanut VIIVI teki tuplaplatinaa striimanneella Parisuhdehautausmaa–esikoisalbumillaan poikkeuksellisen ison läpimurron. Toisen albumin teon ohella VIIVI on neljän vuoden aikana julkaissut useita listojen kärkeen nousseita hittikappaleita, menestynyt upeasti UMK:ssa ja Vain Elämää -ohjelmassa sekä tehnyt lukuisia keikkoja ympäri Suomen.
Huikeaa livesuosiota nauttiva VIIVI teki uransa ensimmäisen ja lähes kokonaan loppuunmyydyn konserttisalikiertueen viime keväänä. Kiertue sisälsi artistin tähänastisen uran suurimpia keikkoja, huipentuen VIIVIn toistaiseksi suurimpaan konserttiin Helsingin Kulttuuritalolle. Kesällä VIIVI esiintyi yli 30 festivaalilla ympäri Suomen. Tänään VIIVI aloittaa Herkkisten liiga -albumikiertueen, jonka myötä hän esiintyy muun muassa Helsingin Tavastialla, Jyväskylän Lutakossa ja Seinäjoen Rytmikorjaamolla. Katso kaikki keikat täältä.
VIIVI – Herkkisten liiga biisilista:
1. Herkkisten liiga
2. Paperilla täydellinen
3. Meit ei enää oo
4. Viel yhen kerran
5. Sydän feat. Elastinen
6. Aina
7. Kirje ilman vastaanottajaa
8. Ruletti
9. Kävi mitä kävi sul on mut
10. Ilman sua
11. Kaikki päättyy meihin
12. Se joka pärjää
13. Outro
Lataa VIIVIn promokuvat tästä.
Kuvaaja Tuomas Vihavainen.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Essi Varila / Warner Music Finland
essi.varila@warnermusic.com
Keikkamyynti:
Mikko Varjamo / Warner Music Live
mikko.varjamo@warnermusic.com
Yritys- ja yksityistilaisuudet:
Annu Winter / Superstar Agency
annu.winter@superstar.fi
Management:
Sami Korhonen
sami@viivilrockyou.fi
OLLI HALONEN JOULUKONSERTTIKIERTUEELLE
Viime vuonna ensimmäistä kertaa omalla joulukonserttikiertueellaan esiintynyt laulaja-lauluntekijä Olli Halonen jatkaa aloittamaansa perinnettä. Hän tuo joulutunnelmaa tänä vuonna kahdeksalle paikkakunnalle: kiertue alkaa Ähtärin kirkosta 3.12. ja päättyy Mäntsälän kirkkoon 22.12. Liput konsertteihin ovat nyt myynnissä.
– Viime vuoden kiertue oli tosi hieno kokemus, ja ihanaa, että tästä tulee joka jouluinen perinne. Kirkoissa oli maaginen tunnelma, ja odotan tämän vuoden keikoilta samanlaista yhdessä rauhoittumista joulunviettoon. Myös tänä jouluna julkaistava uusi joululaulu ”Tavallinen joulu” tuo varmasti uuden tunnelman tähän tulevaan kiertueeseen, Olli Halonen kommentoi.
Joulukiertueella tullaan kuulemaan uuden joululaulun lisäksi sekä klassikkokappaleita että Olli Halosen viime vuonna julkaistun joululevyn lauluja. Konsertit toteutetaan intiimillä kahden muusikon kokoonpanolla, kun Ollin rinnalla säestämässä nähdään Antti Kankkunen.
Kappaleensa itse säveltävä ja sanoittava Olli Halonen teki läpimurtonsa koko kansan tietoisuuteen yli 23 miljoonaa kertaa striimatulla radiolistaykkösellään Pohjola. Muutkin hänen biisinsä ovat menestyneet hyvin: esimerkiksi Suomen kesä ylitti tuplaplatinarajan yli 10 miljoonalla striimillä ja nousi julkaisunsa jälkeen radioiden soitetuimmaksi kappaleeksi. Olli Halonen on palkittu vuonna 2023 Emma Gaalassa Vuoden Iskelmästä sekä Iskelmä Gaalassa Vuoden tulokas -palkinnolla.
OLLI HALONEN – JOULUKONSERTTIKIERTUE 2026
TO 3.12. Ähtäri, Ähtärin kirkko
PE 4.12. Rovaniemi, Rovaniemen kirkko
LA 12.12. Mäntyharju, Mäntyharjun kirkko
TO 17.12. Kangasala, Kangasalan kirkko
PE 18.12. Harjavalta, Harjavallan kirkko
LA 19.12. Hyvinkää, Hyvinkään kirkko
MA 21.12. Leppävirta, Leppävirran kirkko
TI 22.12. Mäntsälä, Mäntsälän kirkko
Konsertit klo 19.00
Konserttien kesto n. 60 min
Liput 37,00 €
Liput ja lisätiedot: warnermusiclive.fi/ollihalonen.
Lataa Olli Halosen promokuva täältä.
Olli Halonen:
Instagram
TikTok
Facebook
warnermusiclive.fi/ollihalonen
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Aino-Kuutamo Uusitorppa / Warner Music Finland
aino-kuutamo.uusitorppa@warnermusic.com
Keikkamyynti:
Niina Jalonen / Warner Music Live
niina.jalonen@warnermusic.com
Yritys- ja yksityistilaisuudet:
Annu Winter / Superstar Agency
annu.winter@superstar.fi