SUOMEN SOKERI UUSII KAMPANJAN SUVI TERÄSNISKAN KANSSA – YHTEISTYÖ OLI ODOTETTUA TEHOKKAAMPAA
Suomen Sokeri teki viime keväänä Dagmar Driven toimesta myynnin mallinnuksen, jonka avulla saatiin selville jokaisen markkinointitoimenpiteen vaikutus myyntiin tuotteittain. Mallinnuksen aineistona käytettiin myynti- ja markkinointidataa vuosilta 2016–2018.
Data-aineistossa oli mukana Suvi Teräsniskan kanssa kesällä 2017 tehty vaikuttajamarkkinoinnin kampanja, jossa tuotekärkenä oli Dansukker Hillosokeri. Selvisi, että Teräsniskan kanssa tehty kampanja oli ollut odotettua tehokkaampi.
”Perinteisesti toimenpiteiden tuloksia arvioidaan välittömillä mittareilla kuten myynti ja mainonnan huomioarvo. Näiden osalta tulokset olivat hyvät, mutta eivät poikenneet tavanomaisesta. Nyt tehty mallinnus paljasti, että vaikutus ulottuikin laajemmalle kuin vain hillosokerin myyntiin. Vaikutus näkyi vahvana kasvuna selkeästi koko Dansukkerin portfoliossa ja mallinnus osoitti, että kasvu tuli puhtaasti vaikuttajamarkkinoinnilla, kertoo tiedotteessa Dagmarin asiakkuusjohtaja Outi Hämäläinen.