30.10.2019
MICHAEL MONROEN SANOIN – THINK ABOUT IT!

MICHAEL MONROEN SANOIN – THINK ABOUT IT!

Pitkän linjan rockmuusikko Michael Monroe lähti mukaan Loiste Energian ilmastonmuutosta torjuvaan kampanjaan. Lapsuutensa maalla viettänyt tähti kertoo kampanjan aikana, millaisilla valinnoilla voi pienentää omaa hiilijalanjälkeään.

”Ympäristön lämpenemiseen täytyy kiinnittää huomiota, ja me pienet ihmiset voimme omilla teoillamme vaikuttaa asiaan. On hienoa, jos minä voin saada julkisuudellani jotain hyödyllistä aikaan. Musiikilla voi vaikuttaa ihan eri tavalla kuin esimerkiksi politiikalla”, Monroe sanoo.

Monroelle pienet ympäristöteot eivät ole vieras juttu. Hän jätti lihan pois ruokavaliostaan jo vuosikymmeniä sitten, kalaa hän syö vielä silloin tällöin. ”Senkin ehkä voisin vielä jättää pois”, hän pohtii. Harva muuten tietää, että kokoaikainen vegaanisen ruokavalion noudattaminen vähentää omaa hiilijalanjälkeä jopa kymmenen prosenttia.

”En myöskään omista autoa ja liikun junalla tai polkupyörällä. Kodissani suosin energiansäästölamppuja ja lajittelen roskani”, Monroe kertoo ja jatkaa ”luonnollisesti pohdin myös sitä, millaisella tavalla tuotettua sähköä tulee kotiini”.

 

Lue lisää

Lue lisää Loiste Energian ja Michael Monroen kampanjasta täältä.

Seuraa Michael Monroeta somessa: 
Facebook
Instagram

 

Michael Monroe ilmastonmuutoksen torjumisen puolesta