Yksi 2000-luvun menestynein supertähti, Jenni Vartiainen, on koskettanut suomalaisia musiikillaan jo lähes kaksikymmentä vuotta. Vuonna 2024 odotetun ja näyttävän paluun keikkalavoille tehnyt Jenni julkaisi platinaa striimanneen uuden albuminsa ORIGO keväällä 2025. Albumin neljästä ennakkoon julkaistusta singlestä Lanka nousi keväällä 2024 useaksi viikoksi radioiden soitetuimmaksi ja palkittiin kuukauden radiobiisinä. Platinaa striimannut Viimeinen pisara feat. Etta oli puolen vuoden ajan yksi radioiden soitetuimmista kappaleista ja pysyi viikkoja radiolistan sijalla 2. Leima feat. Turisti nousi Spotifyn kuunnelluimmaksi kappaleeksi.
Jenni Vartiainen on julkaissut uransa aikana viisi menestysalbumia ja hänen kuunnelluimpia kappaleita ovat muun muassa superhitit Missä muruseni on, Ihmisten edessä, Minä sinua vaan, Väärään suuntaan ja Turvasana. Jenni on voittanut yhdeksän Emma-palkintoa, saanut lukuisia tunnustuksia ja hänen kappaleensa ovat menestyneet niin radioissa kuin striimauspalveluissakin. Vartiaisen vuonna 2010 julkaistu kappale Missä muruseni on palkittiin vuoden 2025 Radiogaalassa kaikkien aikojen radiokappaleena.
Jenni Vartiainen esiintyi marraskuussa 2018 loppuunmyydylle Hartwall Arenalle. Konsertti oli huikea ja taiteellisesti kunnianhimoinen kokonaisuus, jossa nähtiin ja kuultiin vaikuttava läpileikkaus Jennin yli kymmenen vuotta kestäneestä soolourasta. Syksyllä 2022 Jenni Vartiainen oli mukana pop-spektaakkeliksi kehutulla Mestarit-kiertueella yhdessä Kaija Koon, Ellinooran ja Vesalan kanssa.