Mökkitie Records julkaisi lokakuutta 2021 Dannyn uuden albumin Kunnioittaen, Danny. Suomen legendaarisin levylaulaja on elänyt pitkän ja vaiherikkaan elämän, jonka tarinoita nivotaan nyt yhteen 11 kappaleen pitkäsoitolla.
Danny on uransa aikana levyttänyt suuren määrän materiaalia, mutta melko vähän sellaista, jossa mennään oikeasti artistin oman pään sisään tai hänen näkemiinsä ja kokemiinsa asioihin. Pelkistetyn, riisutun ja totuudenmukaisen Kunnioittaen, Danny -albumin kappaleet ovat juuri Musiikkikustantajien Vuoden kevyen musiikin tekijänä palkitun Janne Rintalan käsialaa, muutamaa on ollut kirjoittamassa myös Happoradiosta tuttu Aki Tykki. Levyn on tuottanut Timo Ruokola. Esimakua levystä saatin UMK-kappaleella Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua sekä kesällä julkaistulla singlellä Liian aikuinen.
Musiikkineuvos Ilkka Lipsanen, taiteilijanimeltään Danny, on suomalaisen viihteen uranuurtaja. Hän on mies joka toi show’n Suomeen. Danny on tehnyt musiikkia jo seitsemällä vuosikymmenellä – hänen ensimmäinen levytyksensä East Virginia oli The Islandersin kanssa Scandia-Musiikille keväällä 1964. Vuosikymmenten varrella Danny on työstänyt musiikkia Suomen parhaiden tekijöiden kanssa: Kari Tuomisaaren, Lasse Mårtenssonin, Juha Vainion, Esko Linnavallin, Jaakko Salon, Kari Kuuvan, Veikko Samulin, Pertsa Reposen, Jukka Kuoppamäen, Vexi Salmen, Kassu Halosen, Esa Niemisen ja monen muun taitavan tekijän kanssa. Dannyn suurimpia hittejä ovat muun muassa Kauan, Piilopaikka, Kesäkatu, Vähän ennen kyyneleitä, Seitsemän kertaa seitsemän, Tuuliviiri, Kuusamo, Tahdon olla sulle hellä, Amarillo, Tämä taivas, tämä maa sekä uusimmat hitit Don Juan ja 7300 päivää.