Huikeaa radio- ja striimimenestystä tänä vuonna saavuttanut AHTI julkaisee odotetun kolmannen ja tähänastisista henkilökohtaisimman albuminsa Mikä muutti kaiken perjantaina 4.9. Albumilta julkaistut jättihitit Tähdet sekä Sisko ja sen veli olivat molemmat koko kesän Radiolistan 10. soitetuimman kappaleen joukossa ja tuleva albumi on striimannut ennakkoon platinaa. Koko kansan tietoisuuten noussut AHTI soittaa albumin faneille ennakkoon kolmella eri paikkakunnalla Porvoossa, Helsingissä ja Turussa. Ainutlaatuiset tilaisuudet varattiin loppuun 10 minuutissa.
– Viimeinen vuosi on sisältänyt tosi paljon itsetutkiskelua ja oon sukeltanut syvälle aiheisiin, joita mun on ollut aiemmin vaikea käsitellä. Tää on mun kolmas albumi, mutta ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että sain sanottua levylle kaiken sen mitä halusin. Tää on henkilökohtaisinta ja rehellisintä musaa mitä oon ikinä tehnyt, AHTI kertoo.
Uuden albumin myötä AHTI lähtee odotetulle albumikiertueelle, joka kattaa 14 paikkakuntaa ympäri Suomen. Kiertueen keikoilla tullaan kuulemaan uusien kappaleiden ensiesitykset, suurimpia hittejä unohtamatta. Liput kiertueelle ovat myynnissä täällä.
AHTI tunnetaan koukuttavista sanoituksistaan, vahvoista freestyle-taidoistaan ja lukuisista jättihiteistään. Viime syksynä Behmin kanssa julkaistu Tähdet oli albumin ensimmäinen single ja se nousi sekä Spotifyn että Radiolistan kärkeen. Myös tänä vuonna julkaistut Sisko ja sen veli sekä Poitsu nousivat Spotifyn soitetuimmiksi.
Alun perin Porvoosta kotoisin oleva AHTI on julkaissut kaksi albumia. Nelinkertaista platinaa striimannut toinen albumi AHTI (2024) nosti hänen uransa uudelle tasolle. Albumilta löytyvät muun muassa viisinkertaista platinaa striimannut Väärään aikaan (feat. HUGO) sekä triplaplatinaa striimanneet kappaleet Sun luokse (feat. Isac Elliot) ja Kissa (feat. Averagekidluke). Vuonna 2023 julkaistu debyyttialbumi Normijäbä lähestyy niin ikään tuplaplatinarajaa. Ennen albumijulkaisujaan AHTI teki nimeään tunnetuksi miljoonia katselukertoja YouTubessa keränneellä Maanantaisessarit -rap-sarjallaan.
Oman artistiuransa ohella AHTI on myös arvostettu biisinkirjoittaja. Hänen kädenjälkensä kuuluu muun muassa HUGOn jättihitillä Taulut (feat. Costi) sekä Robin Packalenin radioykköseksi nousseella Häitä pidelly (feat. Tupe.)
AHTI – MIKÄ MUUTTI KAIKEN TOUR 2026
PE 25.9. Joensuu, Las Palmas Kimmel (K18)
LA 26.9. Kuopio, Circus Live (K18)
PE 9.10. Helsinki, Tavastia (K18)
LA 10.10. Jyväskylä, Lutakko (S/K18)
LA 17.10. Salo, Astrum-keskus (K18)
PE 23.10. Oulu, Tarkastamo (K18)
LA 24.10. Lahti, Möysän Musaklubi (K18)
PE 30.10. Tampere, Tavara-asema (K18)
LA 31.10. Turku, Teatro (K18)
LA 14.11. Kouvola, Pato Klubi (K18)
PE 20.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo (S/K18)
LA 21.11. Porvoo, Taidetehdas (S/K18)
PE 27.11. Kempele, Zemppi Areena (S/K18)
LA 28.11. Jämsä, Himos Areena (K18)
Lataa Ahdin promokuvat tästä.
Kuvaaja: Jjohannes