12.6.2026
SANNI JULKAISI ODOTETUN KUUDENNEN ALBUMINSA RAKASTAVAISET

Suomen ikonisimpiin poptähtiin lukeutuva SANNI on tänään julkaissut kuudennen studioalbuminsa Rakastavaiset. Albumilta maaliskuussa julkaistu single Sinä ja se poitsu nousi suoraan Spotifyn ykkössijalle ja kotimaan puhutuimmaksi musiikkitapaukseksi aikoihin. Albumin fokuskappale on nimeltään Hävisin eron ja se on SANNIn yksin sanoittama, säveltämä ja tuottama, kuten lähes kaikki uuden albumin kappaleista. Albumilla on mukana Suomen suosituimpiin yhtyeisiin kuuluva KUUMAA, ja kokonaisuutta täydennetään myöhemmin julkaistavalla bonuskappaleella, jolla vierailee VilleGalle. Albumi on nyt ennakkomyynnissä Levykauppa Äxässä.

– Rakastavaiset-albumi on toiveikas, rehellinen, haikee ja itseironinen ajankuva sydänsurusta, eteenpäin menemisen vaiheista ja elämän jatkumisesta. Tällä levyllä revitellään tunneskaala päästä päähän samalla kun kriisi kääntyy puolivahingossa voitoksi. Albumin säveltäjänä ja tuottajana oon päässyt toteuttamaan villejä musahaaveita ja sovittanut levylle live-bändikokoonpanoja aina sinfoniaorkesteriin asti. Halusin tuoda live-mähinää mukaan mun tuotantojen sointiin ja halusin toteuttaa albumin joka kuulostaa musalta jota itse fiilistelen, kertoo SANNI.

Maamme seuratuimpiin ja kuunnelluimpiin artisteihin jo yli vuosikymmenen ajan kuulunut SANNI on tunnettu omaleimaisista lyriikoistaan ja isoista pop-melodioistaan, jotka nostavat artistin kerta toisensa jälkeen suoratoistopalveluiden ja radiolistojen kärkisijoille. Tämä kotimaisen pop-kentän supertähti on arvostettu ja palkittu biisintekijä, joka on huomioitu uransa aikana kolmella Emmalla ja Musiikkikustantajien Vuoden Biisi -palkinnolla. Ennätyksiä niin radio- kuin Spotify -listoilla takonut SANNI on nähty myös The Voice of Finlandin tähtivalmentajana jo useamman tuotantokauden ajan.

Rakastavaiset – Kappalelista:

1. Rakastavaiset
2. Kyynelkanava
3. Hävisin eron
4. Eeva
5. Ikiaikaisii (feat. KUUMAA)
6. KOHTAJO
7. Tarua vai totta
8. Sinä ja se poitsu
Bonus: 9. Ei vittu mä rakastuin taas feat. VilleGalle

Lataa SANNIn promokuvat tästä.

SANNI:

Instagram
TikTok
Facebook
Spotify
warnermusic.fi/sanni

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Nirananda Lanki / Warner Music Finland
nirananda.lanki@warnermusic.com

Keikkamyynti:
Jake Hannula / Warner Music Live
jake.hannula@warnermusic.com

Yritys- ja yksityistilaisuudet:
Annu Winter / Superstar Agency
annu.winter@superstar.fi