27.3.2026
POPNERO CHARLIE PUTH JULKAISI UUDEN WHATEVER’S CLEVER! -ALBUMIN

Yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä ja tuottaja Charlie Puth on julkaissut kauan odotetun neljännen studioalbuminsa Whatever’s Clever!. Puth on tuottanut albumin yhdessä BloodPopin (Justin BieberLady GagaMadonna) kanssa.

Levyä tehdessä Puth ammensi vaikutteita Peter GabrielinPhil Collinsin ja Philip Baileyn kaltaisista klassikoista. Kotistudiolla vietetyissä sessioissa kokeiltiin rohkeasti uusia tekniikoita ja soundeja.

Albumi on täynnä mielenkiintoisia yhteistöitä ja vierailevina tähtinä kuullaan Coco JonesHikaru UtadaJeff GoldblumKenny GKenny LogginsMichael McDonald sekä Ravyn Lenae. Kokonaisuudesta on saatu esimakua jo ennakkoon julkaistujen singlejen ChangesBeat Yourself UpCry (feat. Kenny G) sekä Home (feat. Hikaru Utada) muodossa.

“Minun oli tutkittava itseäni syvemmin tätä albumia tehdessäni ja laulettava asioista, joista en tavallisesti laulaisi. Yleisöni tunsi musiikkini paremmin kuin minut, koska en antanut heille mahdollisuutta tuntea minua. Nyt se on mahdollista. Tiesin, että halusin tehdä täyteläisen, lämpimän ja soundiltaan suuren levyn. BloodPop kannusti minua hyödyntämään äänimaailmaa, jota en ollut aiemmin käyttänyt, laulamaan aiheista, joista en ollut laulanut ennen ja kirjoittamaan kappaleita epämukavuusalueellani. Edes parhaat laulajat eivät aina laula täysin virheettömästi, kitarat saattavat olla epävireessä ja rytmi voi hieman huojua. Jos tekoäly kerran aikoo valloittaa maailman, me päätimme olla mahdollisimman inhimillisiä”, Charlie Puth kertoo albumista.

Uusi albumi seuraa vuonna 2022 ilmestynyttä CHARLIE-albumia, joka on tunnettu erityisesti hiteistä Light Switch sekä Left and Right (feat. Jung Kook of BTS). Puthin hitit ovat olleet kestosuosikkeja myös Suomen radiolistalla. Hänen tunnetuimmista kappaleistaan Attention nousi parhaimmillaan Suomen radiolistan sijalle 5 ja kappale How Long sijalle 9.

Puthin diskografia on täynnä globaaleja megahittejä ja artistin tuotanto onkin kerännyt huimat 35 miljardia kansainvälistä striimiä. Artistin suosituimpiin kappaleisiin lukeutuva Attention-kappale on kerännyt maailmanlaajuisesti miltein 5,5 miljardia kansainvälistä striimiä ja hipoo Suomessa triplaplatinan rajaa. Kappale We Don’t Talk Anymore yhdessä supertähti Selena Gomezin kanssa lähenee puolestaan kansainvälisesti 6 miljardin striimin rajaa ja saavuttaa myös Suomessa pian triplaplatinaa.

Puth tunnetaan artistiuden lisäksi myös arvostettuna tuottajana. Hän on ollut kirjoittamassa ja tuottamassa Kid Laroin ja Justin Bieberin Billboard 200-listan kärkisijaa yhdentoista viikon ajan hallinnutta kappaletta Stay. Lisäksi Puth on vieraillut uransa aikana myös Wiz Khalifan kappaleella See You Again. Kappale oli osa Furious 7 -elokuvan soundtrackia, ja biisi on kerännyt globaalisti lähes kuusi miljardia striimiä ylittäen Suomessa kirkkaasti triplaplatinarajan.

Charlie Puth nähdään tulevana kesänä esiintymässä myös Suomessa osana Whatever’s Clever -maailmankiertuettaan. Artisti esiintyy Allas Livessä Helsingissä 1.7.2026.

Whatever’s Clever -albumin kappalelista:

  1. Changes
  2. Beat Yourself Up
  3. Cry (feat. Kenny G)
  4. Washed Up
  5. New Jersey (feat. Ravyn Lenae)
  6. Don’t Meet Your Heroes
  7. Home (feat. Hikaru Utada)
  8. Hey Brother
  9. Sideways (feat. Coco Jones)
  10. Love in Exile (feat. Michael McDonald & Kenny Loggins)
  11. Until It Happens to You (feat. Jeff Goldblum & The Mildred Snitzer Orchestra)
  12. I Used to Be Cringe

 

Lataa Charlie Puthin promokuvat täältä.

Lisätiedot:
Oona Myller / Warner Music Finland
oona.myller@warnermusic.com