Warner Music vahvistaa artistirosteriaan kiinnittämällä riveihinsä yhden kotimaisen popin kirkkaimmista tähdistä, BESSin. Vahvan nousukiidon viime vuosina tehnyt artisti on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä suomalaisen pop-musiikin kärkinimistä ja hänen kappaleitaan on kuunneltu suoratoistopalveluissa jo lähes 200 miljoonaa kertaa. Tunnistettavasta, suloisen rosoisesta äänestään tunnettu BESS on noussut ilmiöksi niin striimi- kuin radiorintamallakin.
Vuonna 2017 debytoineen artistin singlejulkaisu Tempo käynnisti hittiputken, jota seurasi artistin platinaa striimannut, marraskuussa 2019 julkaistu debyyttialbumi BESS. Artistin seuraava, huhtikuussa 2023 julkaistu albumi KÄDET YLÖS on striimannut nelinkertaista platinaa. Artistin katalogista löytyvät mm. nelinkertaista platinaa striimannut megahitti Ram pam pam. BESS on saavuttanut urallaan kolme radioykköstä kappaleilla Ram pam pam, Pimee ja Paremmin ku kukaan muu. Näistä Ram pam pam rikkoi ennätyksiä viettämällä peräti 19 viikkoa putkeen radioiden soitetuimpana kappaleena, pisimpään yhtäjaksoisesti listaykkösenä pysytellyt radiobiisi Suomessa ja oli lisäksi vuoden 2022 soitetuin kappale radioissa.
Useat muutkin julkaisut ovat nousseet radiohiteiksi: Sammumaton (peak #3), Kaistaa (peak #2) sekä Kyyneleet sateessa (peak #6) ovat kaikki vakiinnuttaneet paikkansa kotimaisen popin soitetuimpien kappaleiden joukossa. BESSin kyky yhdistää tarttuvat popmelodiat, elektroniset vaikutteet ja vahvat tulkinnat on tehnyt hänestä yhden sukupolvensa merkittävimmistä hitintekijöistä.
– Olen seurannut BESSin uraa ja hänen ilmiömäistä läpimurtoaan alusta asti suurella ihailulla. Hänen vastustamaton tarttuva energiansa ja täysin omaperäinen, tunnistettava soundinsa ovat vakiinnuttaneet hänen asemansa kiistatta yhtenä Suomen musiikkikentän kirkkaimmista tähdistä. Meille Warner Musicilla on valtava etuoikeus ja kunnia saada BESSin luottamus ja päästä työskentelemään yhdessä. Odotan innolla tulevia julkaisuja, Warner Music Finlandin toimitusjohtaja Ramona Forsström kommentoi.
Nelinkertainen Emma-voittaja BESS on tunnettu energisistä live-esiintymisistään ja rohkeasta, omaäänisestä pop-soundistaan. Hän on noussut muutamassa vuodessa läpimurtoartistista kotimaisen popin kestomenestyjäksi, jonka ura jatkaa vahvaa kasvuaan niin striimauspalveluissa, radioaalloilla kuin livenäkin.
BESSilta kuullaan uutta musiikkia kevään 2026 aikana.
BESS:
TikTok
Instagram
Spotify
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Katariina Kahri / Warner Music Finland
katariina.kahri@warnermusic.com
Keikkamyynti:
Mikko Varjamo / Warner Music Live
mikko.varjamo@warnermusic.com
Yritys- ja yksityistilaisuudet:
Annu Winter / Superstar Agency
annu.winter@superstar.fi