AHTI x Behm – Tähdet

Viime syksynä tuplaplatinaa striimanneen albumin AHTI julkaissut AHTI ja tämän vuosikymmenen menestyksekkäimpiin artisteihin lukeutuva Behm julkaisivat yhteissinglen Tähdet. Kappaleen tuotannosta on vastannut tämän hetken kuumimpiin tuottajanimiin lukeutuva Wille Mannila.
AHTI julkaisi viime syksynä tuplaplatinaa striimanneen toisen albuminsa. Levyltä löytyy muun muassa kappale Väärään aikaan (feat. HUGO), joka nousi julkaisunsa jälkeen Spotifyn ykköseksi, sijoittui radiolistalla kuudenneksi ja oli vuoden neljänneksi striimatuin kotimainen kappale. AHTI aloittaa yhteissinglen myötä uuden albumikaaren.
Historiallisesti menestyneen Behmin huhtikuussa julkaisema, kolmannen albumin ensimmäinen single Kaiken arvoinen, on pysytellyt kaksi kuukautta putkeen radiolistojen ykkösenä. Kappale on Behmin uran kuudes radioykkönen. Artistin kappale Syntymäpäivä! (Vielä KRRAN jee) oli viime vuoden soitetuin radiokappale Suomessa. Peräti kahdeksalla Emmalla palkittu Behm työstää tällä hetkellä kolmatta albumiaan.
Lataa AHTIn ja Behmin promokuva täältä.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
AHTI:
Juulia Salmi / Warner Music Finland
juulia.salmi@warnermusic.com
Behm:
Noora Kärki / Warner Music Finland
noora.karki@warnermusic.com
AHTI:
Spotify | Instagram | TikTok | YouTube
Behm:
Spotify | Instagram | TikTok | Facebook