9.5.2025
ETAN UUSI KAPPALE ON YLISTYS NAISILLE – TYTÖT TIETÄÄ ULKONA NYT!

Kotimaisen rapkentän menestyjiin kuuluva Etta julkaisi tänään uuden kappaleen Tytöt tietää. Hän on kirjoittanut sen yhdessä Wille Mannilan kanssa ja kappaleella kuullaan pitkästä aikaa enemmän myös Etan räppisoundia. Tytöt tietää on ensimmäinen Etan oma singlejulkaisu viime syksynä ilmestyneen ja platinaa striimanneen Tähtisumua-albumin jälkeen, jolta löytyvät myös Spotifyn soitetuimmaksi nousseet jättihitit Demoneista ystävii ja Viikonloppufaijoi. Kappaleeseen on kuvattu myös Jiyar Seyyedin ohjaama musiikkivideo, voit katsoa sen täältä.

Albumin jälkeen halusin antaa pölyn laskeutua ja mielen lepää ja olin melkein puoli vuottta poissa studiolta. Edellisen levyn tekoprosessi oli todella deeppi ja tietyllä tavalla raskas, joten tiesin et haluun tehä taas jotain ihan uutta ja hauskaa seuraavaksi. Mentiin Wille Mannilan kaa studiolle helmikuussa ja tää biisi sai alkunsa. Omaan tyyliini rakastan sekottaa pakkaa ja puhua asioista, joita jännittää sanoa ääneen. Tiedostan et mulla on paljon mimmikuuntelijoita ja voin mun musiikilla rohkaista ja voimaannuttaa kaikkia ympäri Suomen. Tää biisi on ylistys meille kaikille upeille naisille ja uskon et tää tuo meitä spesiaalilla tavalla yhteen. Tytöt tietää mist tytöt tykkää! Etta sanoo.

Monipuolisuudellaan vakuuttavan Etan kappaleita on striimattu Spotifyssa yhteensä yli 100 miljoonaa kertaa. Vuosi 2024 oli upea ja se huomioitiin kolmella Emma-ehdokkuudella. Oman albuminsa julkaisun lisäksi Etta vieraili myös Jenni Vartiaisen Viimeinen pisara -kappaleella, joka nousi yhdeksi viime vuoden isoimmaksi radiobiisiksi. Marraskuussa Etta esiintyi oman kiertueensa lisäksi myös Suomen suurimmilla areenoilla, lämmitellessään PMMP:tä Viimeinen valitusvirsi -areenakiertueella.

Lataa Etan promokuvat täältä.
Kuvaaja: Nooa Kervinen

Etta:
Instagram
Facebook
TikTok
Spotify
warnermusic.fi/etta

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Essi Varila / Warner Music Finland
essi.varila@warnermusic.com 

Keikkamyynti:
Eetu Viitanen / Warner Music Live
eetu.viitanen@warnermusic.com

Yritys- ja yksityistilaisuudet:
Annu Winter / Superstar Agency
annu.winter@superstar.fi 

Management:
Carla Ahonius / Manage me
carla@manageme.fi