Warner Musicin uusi sainaus, 19-vuotias Eino julkaisi tänään debyyttisinglensä Haamuja. Jukka Jahnukaisen tuottama tarttuva pop-kappale kertoo menetetystä luottamuksesta ja se esittelee Einon ainutlaatuista ja ajankohtaista soundia. Einon ja Jukka Jahnukaisen lisäksi kappaletta on ollut kirjoittamassa Henri Piispanen.
Haamuja on surullinen, mutta samalla myös voimaannuttava biisi. Musiikin tekeminen on mulle vähän kun terapiaa. Keskustelut tuottajien ja kirjoittajien kanssa on todella erityisiä ja tärkeitä, vaikka aihe ei olisi aina näinkään painava. Pääsen purkamaan ihan kaikenlaisia tunteita mun biiseihin. Toivottavasti muutkin sais tuntee samanlaisia terapeuttisia fiiliksiä kuuntelemalla niitä, pohtii Eino.
Tulevaisuuden pop-lupaus Eino ottaa musiikillisia vaikutteita erityisesti R&B-vivahteisesta jenkkipopista, kuten Justin Bieberin musiikista. Eino on poikkeuksellisen lahjakas vokalisti, jonka lauluääni ja fraseeraus herättävät pop-kappaleet eloon. Nuori mutta näkemyksellinen tekijä tuo Suomen musiikkikentälle jotain täysin uudenlaista ja raikasta.
Lataa promokuvat täältä.
Kuvaaja: Vinny Holmberg
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Nirananda Lanki / Warner Music Finland
nirananda.lanki@warnermusic.com