Etta – Tähtisumua
Kotimaisen rapkentän menestyjiin kuuluva Etta julkaisi odotetun kolmannen albuminsa Tähtisumua. Uusi albumi on Etalle hyvin henkilökohtainen ja hän kutsuukin sitä “terapialevykseen”. Sen tekoprosessi on ollut matka häneen itseensä ja mielen syvimpiin nurkkiin. Uudelta albumilta löytyvät viimeisen vuoden aikana Spotifyn soitetuimmaksi nousseet hitit Demoneista ystävii ja Viikonloppufaijoi. Albumia on ollut tuottamassa muun muassa Emma-palkittu tuottajaduo Los Rollos. Monipuolisuudellaan vakuuttavalla Etalla on ollut upea vuosi – omien singlejensä lisäksi hän on vieraillut myös Jenni Vartiaisen Viimeinen pisara -kappaleella, joka on noussut yhdeksi syksyn isoimmaksi radiobiisiksi. Marraskuussa Etta tulee esiintymään oman kiertueensa lisäksi myös Suomen isoimmilla areenoilla, koska hän lämmittelee PMMP:tä Viimeinen valitusvirsi -areenakiertueella. Etta on julkaissut uransa aikana jo kaksi menestysalbumia ja neljä EP:tä. Lukuisia hittibiisejä on striimattu Spotifyssa yhteensä yli 100 miljoonaa kertaa. Hänen vuonna 2021 julkaistu debyyttialbuminsa Tyttö on striimannut platinaa ja 2022 ilmestynyt kakkoslevy Tykkäät kummiski kultaa. Jälkimmäinen teki myös suomiräpin historiaa nousemalla listaykköseksi. Tulevan Tähtisumua-albumin levyjulkkareita juhlitaan Ääniwallissa 2. marraskuuta.
Lataa Etan promokuvat täältä. Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: |
ILON – unissasi
|