17.9.2024
WARNER MUSIC FINLAND OSTAA OSUUDEN SUPERSTAR AGENCYSTÄ

Suomen suurin musiikkiyhtiö Warner Music Finland ostaa osuuden Superstar Agency:stä. Vuonna 2020 perustettu Superstar Agency on Suomen ensimmäinen yritys- ja yksityisasiakkaisiin keskittynyt ohjelmatoimisto, joka edustaa menestyksekkäästi isoa osaa kotimaisten artistien kärkinimistä.

– Kotimaisten tähtiartistien kysyntä laadukkaiden yritys- ja yksityistapahtumien esiintyjiksi on kuluneen neljän vuoden aikana ylittänyt kaikki odotuksemme. On hienoa päästä tämän yrityskaupan myötä kehittämään Superstarin liiketoimintaa yhdessä Warnerin kanssa, joka on ollut meille tärkeä kumppani alusta saakka, sanoo Superstar Agencyn toimitusjohtaja Petri Roivainen.

– Haluamme olla paras toimija artisteillemme ja askeleen edellä kilpailijoitamme. Teemme yli 3300 keikkaa vuodessa, ja pelkästään yrityskeikkojen määrä on kolminkertaistunut viimeisen neljän vuoden aikana, kun aloitimme yhteistyön Superstarin kanssa. Laadukkaiden yritystilaisuuksien kysyntä on voimakkaassa kasvussa, ja tämän kaupan myötä pystymme tarjoamaan uuden, uniikin lisäarvon Warner Music Liven artisteille, kertoo Warner Music Liven johtaja Ville Ahtiainen.

– Olemme ylpeitä siitä, että olemme Suomen suurin musiikkiyhtiö, ja 360-ajattelun avulla haluamme tarjota artisteillemme parhaan mahdollisen palvelun jokaisella osa-alueella. Yrityskeikat tarjoavat artisteillemme lisää joustoa ja mahdollisuuksia sekä yrityksille erilaisia vaihtoehtoja aina pienimuotoisista akustisista esiintymisistä isoihin areenaluokan toteutuksiin asti, Warner Music Finlandin toimitusjohtaja Ramona Forsström kommentoi.

Kaupan myötä Roivainen jatkaa Superstarin pääomistajana ja toimitusjohtajana. Lisäksi Roivainen tulee jatkossa vastaamaan myös Warnerin Brand Partnership -yksiköstä sekä kehittämään B2B-liiketoimintaa ja myyntiä.

– Olen innoissani, että yhteistyömme laajenee myös kaupallisiin kumppanuuksiin. Tulevaisuudessa myös Superstar voi tarjota yrityksille ja artisteille aiempaa laajempia ja vaikuttavampia kaupallisia kokonaisuuksia. Tätä varten tulemme vahvistamaan tiimiämme uusilla osaajilla, kertoo Roivainen.

– On mahtavaa, että saamme Petri Roivaisen vetämään Brand Partnership -yksikköämme. Hänen laaja kokemuksensa ja innovatiivinen otteensa tuovat meille juuri sitä osaamista, jota tarvitsemme. Kaupalliset yhteistyöt ovat toinen keskeinen osa-alue artisteillemme, ja Roivaisen johdolla pystymme tarjoamaan entistä enemmän uusia ja merkityksellisiä brändikumppanuuksia sekä rakentamaan pitkän tähtäimen menestystä kaikille osapuolille, jatkaa Forsström.

*******

Warner Music Finland

Warner Music Finland on Suomen suurin musiikkiyhtiö, jonka alaisuudessa toimivat ohjelmatoimisto Warner Music Live ja musiikin kustannusyhtiö HMC. Warner Music Finland edustaa kymmeniä kotimaisia huippuartisteja kuten Käärijää, Jenni Vartiaista, Cledosta, Isac Elliotia, Behmiä, Turistia, Erika Vikmania, Ettaa, Ellinooraa, Kaija Koota , J. Karjalaista, AHTIa ja Arttu Wiskaria. Warner Musicin kansainvälisiin supertähtiin lukeutuvat muun muassa Coldplay, Ed Sheeran, Dua Lipa, Bruno Mars, Benson Boone sekä satoja muita.

Superstar Agency

Superstar Agency on Suomen ensimmäinen yritysasiakkaisiin keskittynyt uuden ajan viihdetoimisto, joka tekee tiivistä yhteistyötä Warner Music Finlandin kanssa. Superstar uskoo tasa-arvoon, vastuullisuuteen ja hyviin käytöstapoihin, ymmärtää modernien tuotantojen vaatimukset, arvostaa sekä kulttuuria että viihdettä ja saa suuriakin asioita aikaiseksi nopeasti, laadukkaasti ja luotettavasti. 

 

Lisätiedot: 
Aino-Kuutamo Uusitorppa / Warner Music Finland
aino-kuutamo.uusitorppa@warnermusic.com

Petri Roivainen / Superstar Agency
petri.roivainen@superstar.fi