Averagekidluken elokuun lopussa julkaistu debyyttialbumi YUNO on noussut Suomen Virallisen Albumilistan ensimmäiselle sijalle. Albumi on kerännyt uskomattomia päivästriimejä Spotifyssa ja siitä on tullut yksi vuoden 2024 menestyksekkäimmistä kotimaisista albumijulkaisuista.
Albumin kahdestatoista kappaleesta peräti yksitoista on noussut Spotifyn Top 50 -listalle ja kaksi YUNO-albumin kappaletta ovat sijoittuneet Spotifyn kolmen kuunnelluimman kappaleen joukkoon. TikTokissa ilmiöitynyt ja trendaava Trap Queen jatkaa myös ahkeraa nousua Spotifyn Top 50 -listalla. Albumin suosiolle ei näy loppua!
22-vuotias Averagekidluke julkaisi ensimmäisen suomenkielisen kappaleensa Ghetto Love feat. ibe viime lokakuussa, jolloin ajatus debyyttikokonaisuuden tekemisestä lähti liikkeelle. Albumin julkaisusta 30.8. lähtien Averagekidluke on ollut Suomen Spotifyn kuunnelluin artisti. Debyyttialbumin suuri menestys merkitsee hänelle kiistatonta läpimurtoa sekä vakiinnuttaa hänen paikkansa Suomen hip hop -kentän kirkkaimpien tähtien joukossa.
Viime viikonloppuna alkaneella kiertueella artisti vie YUNO-albuminsa ympäri Suomea.
YUNO-kiertueen keikat:
13.9.2024 Escape, Jyväskylä
14.9.2024 Fame Club, Tampere
20.9.2024 Helsingin Kaivohuone, Helsinki
21.9.2024 Särkänniemi, Tampere
21.9.2024 Ravintola Karma, Seinäjoki
27.9.2024 Maxine, Helsinki
3.10.2024 Pakkahuone, Tampere
11.10.2024 TBA, Kerava
12.10.2024 Domino, Rauma
19.10.2024 Syysbreikki, Mikkeli
25.10.2024 Viking Glory, Turku
1.11.2024 Viihdemaailma Ilona, Joensuu
8.11.2024 TBA, Kouvola
9.11.2024 Ikaalinen Areena, Ikaalinen
15.11.2024 Corner Inn, Kemi
16.11.2024 Blues Moon, Raahe
5.12.2024 Mango Oulu, Oulu
14.12.2024 Loimaan Seurahuone, Loimaa
29.12.2024 Ravintola Piste Ruka, Kuusamo
30.12.2024 Hullu Poro Areena, Kittilä
Lisätiedot YUNO-kiertueesta löydät täältä.
Averagekidluke:
Instagram
TikTok
Spotify
warnermusic.fi/averagekidluke
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Nirananda Lanki / Warner Music Finland
nirananda.lanki@warnermusic.com
Keikkamyynti:
Kimmo Sundström / Warner Music Live
kimmo.sundstrom@warnermusic.com