Uuden pop-sukupolven kärkinimi VIIVI julkaisee odotettua uutta musiikkia perjantaina! Mahtipontinen Kävi mitä kävi sul on mut -single siivittää samalla VIIVIn mittavalle kevätkiertueelleen uudistuneen livekokoonpanon kera.
VIIVI on kirjoittanut singlen läheiselleen tilanteessa, jossa tämän suurin unelma murskaantui.
– Tää biisi kertoo siitä avuttomuuden tunteesta, kun ei ole mitään, mitä voin asialle toisen puolesta tehdä ja kaikki sanat tuntuu todella mitättömiltä. Ainoo mitä mä voin tehdä, on olla tukena, VIIVI kertoo kappaleesta.
Emma Gaalassa Vuoden tulokkaana 2022 palkitun VIIVIn menestystarina on rakentunut lukuisien kulta- ja platinarajan rikkoneiden singlejulkaisujen, sekä tuplaplatinarajan ylittäneen Parisuhdehautausmaa-debyyttialbumin myötä. Edellinen julkaisu VIIVIltä oli niin Spotifyn kuin Radiolistan kärkeen kivunnut JVG:n kanssa tehty Mitä näil korteil saa? -single. Tätä edelsi Robin Packalenin kanssa duetoitu kolminkertaisen platinarajan rikkonut Ihana kipu -single, joka myöski debytoi singlelistan ykkösenä ja rikkoi samalla vuosikymmenen päiväkohtaisen striimiennätyksen.
VIIVIN KEVÄTKIERTUE -24
16.03. Bluesmoon & Ottopoika, Raahe
17.03. 45 Special, Oulu
21.03. Lutakko, Jyväskylä
22.03. Möysän Musaklubi, Lahti
23.03. Hyvinkääsali, Hyvinkää
28.03. Bar Ihku, Levi
29.03. Bar Ihku, Ruka
30.03. m/s Viking Gabriella, Helsinki
05.04. Korjaamo, Helsinki
06.04. m/s Viking Express, Helsinki
10.04. m/s Baltic Princess, Turku
12.04. m/s Victoria I, Helsinki
18.04. Apteekkari, Kuopio
19.04. Yo-talo, Tampere
20.04. Hotelli Alavus
26.04. Himos Areena, Jämsä
27.04. Las Palmas, Joensuu
28.04. Kevätkarnevaalit, Tuusulan Urheilukeskus
08.05. Eikan Pub, Järvenpää
11.05. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
Lataa VIIVIn promokuvat täältä.
VIIVI
Instagram
Facebook
TikTok
Spotify
warnermusic.fi/viivi
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Stella Kylä-Liuhala / Warner Music Finland
stella.kyla-liuhala@warnermusic.com