25.8.2023

ED SHEERAN JULKAISEE UUDEN ALBUMINSA AUTUMN VARIATIONS 29. SYYSKUUTA

Viime syksynä panin merkille, että minä ja ystäväni kävimme läpi monenlaisia elämänmuutoksia. Kesän jälkeen kaikki joko rauhoittui, asettui, hajosi, päättyi tai romahti, Ed Sheeran kertoo.

Kun kävin läpi vaikeaa aikaa elämässäni viime vuoden alussa, kappaleiden kirjoittaminen auttoi minua ymmärtämään tunteitani ja tulemaan sinuiksi kaiken tapahtuvan kanssa. Kun näin ystävieni eri tilanteet, kirjoitin kappaleita taltioidakseni, kuinka he ja minä katsoimme maailmaa siihen aikaan. Jotkin kappaleet kirjoitin ystävieni perspektiivistä ja jotkin omastani. Oli ylä- ja alamäkiä; rakastumisia ja uusia ystävyyssuhteita sekä sydänsuruja, masennusta, yksinäisyyttä ja hämmennystä.

Isäni ja veljeni kertoivat minulle Elgar-nimisestä säveltäjästä, joka sävelsi teoksen “Enigma Variations”, jonka sävellykset kertoivat hänen neljästätoista ystävästään. Se inspiroi minua tekemään tämän albumin. Kun teimme Subtract-albumia Aaron Dessnerin kanssa, meillä klikkasi heti. Kirjoitimme ja äänitimme jatkuvasti ja myös tämä albumi syntyi samasta yhteistyöstä. Hän on mielestäni onnistunut taltioimaan syksyn tunnelman ääniksi hyvin kauniisti, ja toivon että kaikki tulevat rakastamaan sitä yhtä paljon kuin minäkin.

Autumn Variations julkaistaan 29. syyskuuta 2023 Gingerbread Man Recordsin kautta ja sen on tuottanut Aaron Dessner.

Autumn Variations – kappalelista:
1. Magical
2. England
3. Amazing
4. Plastic Bag
5. Blue
6. American Town
7. That’s On Me
8. Page
9. Midnight
10. Spring
11. Punchline
12. When Will I Be Alright
13. The Day I Was Born
14. Head > Heels

Lataa promokuva tästä.

Instagram

Spotify
YouTube
Artistisivu

Lisätiedot: 
Tuovi Hämäläinen // Warner Music Finland
tuovi.hamalainen@warnermusic.com