26.5.2023
NUPPU OINAS, TUPE., SONIA FEAT. LAURI HAAV JA MUUT WARNERIN VIIKON UUTUUDET


Nuppu Oinas – Eri suuntaan

Nuppu Oinas julkaisi tänään viimeisen singlen ennen kesäkuun lopussa julkaistavaa debyytti-EP:tä Herkkis EP. Eri suuntaan on voimaannuttava erobiisi, jonka tuotannosta vastaa Kim Mannila. YleX Läpimurto 2023 -listaukseen nostettu Nuppu Oinas on kerännyt TikTokissa itselleen yli 200 000 seuraajaa, ja Nupun singlet En mä kaadu sekä Herkkis nousivatkin suuriksi TikTok-ilmiöiksi. Aloitteleva artisti on noussut myös radiotaajuuksille sekä Spotifyn Top 50 -listalle aiemmilla singleillään.

Lataa promokuvat täältä.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Nirananda Lanki / Warner Music Finland
nirananda.lanki@warnermusic.com

Nuppu Oinas:
Spotify | | | Facebook

 

 


Tupe. – 300

Kahdella ensimmäisellä singlejulkaisullaan suoraan Spotifyn Top50-listalle noussut Tupe. jatkaa aktiivista julkaisutahtiaan. Uusi kappale on kirjoitettu eron jälkeisistä ajatuksista. Melodista räppiä tekevä Tupe. on 22-vuotias artisti, joka aloitti musiikkiuransa vuonna 2012 AnkkaRäp-ohjelmasta. Karu Kopla-kokoonpanolla kilpailun voittanut Tupe teki musiikkia ensin muutaman vuoden isommalla porukalla, mutta alkoi työstämään soolouraansa vuonna 2015. Hän julkaisi omakustanteisesti musiikkia useamman vuoden ajan, kunnes teki levytyssopimuksen Tuhma Musicin kanssa alkuvuodesta 2023.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Essi Varila / Warner Music Finland
essi.varila@warnermusic.com 

Tupe.:
Spotify | |

 

 


Sonia – Näätkö sen? (feat. Lauri Haav)

Nopeasti oman yleisön löytänyt Etenee Recordsin artistilupaus Sonia julkaisi tänään kappaleen yhdessä Lauri Haavin kanssa. Näätkö sen? -single kertoo epävarmuuksista ja ihmissuhteesta, jossa toinen näkee kumppanissaan potentiaalia saavuttaa mitä vain, mitä tämä ei kuitenkaan näe itsessään. Jyväskylästä ponnistava, sielukkaalla ja hunajaisella lauluäänellään lumoava Sonia valloittaa ensi kesänä bändinsä kanssa muun muassa Flow Festivalin, Ruisrockin ja Provinssin lavat.

Lataa promokuvat täältä.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Stella Kylä-Liuhala / Warner Music Finland
stella.kyla-liuhala@warnermusic.com

Sonia:
Spotify | |

 

 


BEHM, Olavi Uusivirta – Viimeinen tanssi

Merkittävät erot -albuminsa 22.9. julkaiseva, debyyttialbumistaan peräti kahdeksalla Emmalla palkittu BEHM julkaisi dueton yhdessä Olavi Uusivirran kanssa. Viimeinen tanssi on koskettava, mutta raikas erobiisi, joka kuvailee eron viimeisiä hetkiä. Kappaleen teksti, melodia sekä tuotanto ovat BEHMin käsialaa. BEHMin edellinen single, nyt jo platinaa striimannut Sata vuotta nousi julkaisupäivänään Spotifyn ykköseksi ja korkeimmillaan radiolistan kakkoseksi. Kappale löytyy edelleen 16 viikkoa julkaisunsa jälkeen radioiden top10 joukosta.

Lataa promokuvat täältä.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Noora Kärki / Warner Music Finland
noora.karki@warnermusic.com

BEHM:
Spotify | |

 

 

Viikon albumijulkaisu:

Monsp Bootcamp Mixtape Vol. 3

Monspin ja HMC Publishingin yhteinen naisille sekä trans- ja muunsukupuolisille suunnattu Studio Bootcamp sai jatkoa ja järjestettiin kolmatta kertaa keväällä 2023. Studio Bootcamp on mukaan valituille ilmainen studiosessio menestyneiden biisintekijöiden ja tuottajien kanssa. Artistimentoreina toimivat tänä vuonna Etta ja F. Aiemmille Bootcampeille ovat osallistuneet muun muassa Nuppu Oinas, Sara Bee ja Safira.

Monsp Bootcamp Mixtape Vol. 3 sisältää kokonaisuudessaan kuusi kappaletta eri artisteilta.  Mixtapen fokusbiisi Umpikuja on 20-vuotiaan jyväskyläläisen Dreamillan ensimmäinen julkaisu.

Lataa promokuvat täältä.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Nirananda Lanki / Warner Music Finland
nirananda.lanki@warnermusic.com