Etenee Records on solminut levytyssopimuksen rap-artisti Monakon, eli Miki Hankomäen kanssa, joka julkaisi tänään ensimmäisen soolosinglensä Flexaan mun exälle. Kuuntele kappale täältä. Jyväskylästä lähtöisin oleva artisti on tullut tutuksi suositusta Mouhous-yhtyeestä, jonka rinnalle sooloura tulee. Monakon musiikin ytimessä ovat hauskat melodiat, hyvät läpät ja itseironia. Hän tekee kappaleensa yhdessä tuottaja Samuli Sulkun kanssa:
– Oon jo muutaman vuoden kelaillu soolohommia ja vaiheillu monen eri tyylin kanssa. Kesällä tutustuin Mouhouksen kiertueella Samuli Sulkuun, joka oli meillä mukana kitaristina. Jonkun pitkän viikonlopun jälkeen, kun ajeltiin takas stadiin hikisessä keikka-autossa, juteltiin musasta ja heitin puoli läpällä small talkkina vaan et pitäiskö kokeilla tehdä jotain yhdessä. Samuli sit seuraavalla viikolla heti koodas et nyt ois studiolla aikaa ja menin sinne semi kuumotuksissa et mitähän tästä tulee. Meillä klikkas heti hiton hyvin ja tajusin että soolona tekeminen on hiton hauskaa ja tosi erilaista kun Mouhouksen kanssa – saan itse päättää kaiken. Sit oltiinki loppukesä studiolla tekee biisejä Samulin kanssa, siistii päästä julkaseen nyt myös niitä Mouhouksen rinnalla! Monako kertoo.
Monako työstää parasta aikaa debyyttialbumiaan ja haluaa julkaista kuluvan vuoden aikana paljon musiikkia.
Flexaan mun exälle-kappaleeseen on kuvattu myös musiikkivideo, jonka Monako on käsikirjoittanut yhdessä videon ohjaajan Vihtori Valkaman kanssa. Katso video täältä.
– Mua vituttaa ku tää nykyinen tiktok aika on tappanut melkeen kokonaan musiikkivideo skenen. Jengi ei jaksa enää keskittyä eikä levy-yhtiöiden oo kannattavaa panostaa niihin. Oon ite kasvanuT MTV-kanavan äärellä sillon kun sieltä tuli vaan musavideoita ja siitä asti aina ihaillut musiikissa myös visuaalista puolta. Tää ensimmäinen video on ensimmäinen osa pidempää tarinallista jatkumoa. Me ollaan Vihtori Valkaman kanssa yhdessä käsikirjotettu nää kaikki ja Vihtori ite vastaa kaikesta muusta. Ei mitään isoa tiimiä. Mua pyydettiin kuvailemaan tätä videoo lyhyesti: ’Vitun eeppinen ja vuoden musiikkivideo’”, Monako toteaa.
Lataa Monakon promokuvat täältä!
Kuvaaja: Vihtori Valkama
Monako:
Youtube
Spotify
warnermusic.fi/monako
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Essi Varila / Warner Music Finland
essi.varila@warnermusic.com