Talven Saksassa asunut Ilta on tällä viikolla julkistanut kesän keikkakalenterin. Suomen taitavimpiin tulkitsijoihin lukeutuva Ilta tullaan näkemään bändinsä kanssa kesäfestivaaleilla ympäri Suomen. Tänään Iltalta on julkaistu myös uusi Susi-niminen kappale, joka on Iltan, Kerttu Suonpään, ja Väinö Walleniuksen sävellys ja sanoitus. Kappaleen syntytarina poikkeaa Iltan edellisten kappaleiden tekotavasta.
– Tämän biisin syntytarina on vähän erilainen kuin mun parin viime kappaleen. Ystäväni Kerttu Suonpää, jonka kanssa kirjotetaan paljon myös yhdessä biisejä, kertoi mulle yhdessä puhelussa lukeneensa viime aikoina paljon susista. Susien elämässä häntä liikutti se, että susilaumojen alfapari pariutuu iäksi ja että se lauma tekee kaiken yhdessä, metsästää ja kasvattaa pennut. Ja että jokaisen suden oma ääni eli ulvonta on uniikki, vähän niin kuin ihmisen sormenjälki. Sudet voivat ulvoa myös ikävää ja osoittaakseen hellyyttä. Ja yksinäinen susi löytää ulvomalla oman laumansa, Ilta kertoo
– Tämän kaiken perään Kerttu paljasti, että on kirjoittanut minulle laulun sanat tähän liittyen. Ja kun luin Kertun tekstin, tiesin heti että tämän mä haluan. Sanoissa on tunnetta, kaipuuta ja elämää suurempaa rakkautta, eli kaikkea mitä mä rakastan lauluissa! Aloimme työstää tekstiä Kertun kanssa yhdessä ja lopulta mun biisitiimi eli Väinö Wallenius, Lasse Piirainen ja Kerttu Suonpää tuli Berliiniin mun luokse tekemään kappaleen valmiiksi. Nyt tekin kuulette lopputuloksen, Ilta jatkaa.
Näitä hetkiä varten -esikoisalbuminsa vuonna 2020 julkaissut Ilta viimeistelee parhaillaan kakkosalbumiaan, joka ilmestyy syksyllä 2023. Iltan tulevan kesän bändikeikat käynnistyvät Maailma Kylässä -festivaaleilta 27. toukokuuta. Tätä ennen Ilta heittää soolokeikan Helsingin Musiikkitalossa keskiviikkona 17. toukokuuta. Katso kaikki julkistetut keikat täältä.
Ilta on suomalais-saksalainen artisti, joka lumoaa vahvalla ja taipuvaisella äänellään. Aikoinaan Cheekin superhitiltä Sillat esiin noussut Ilta julkaisi odotetun debyyttialbuminsa Näitä hetkiä varten syksyllä 2020. Esikoisalbumi poiki Iltalle Vuoden tulokas -sarjan voiton vuoden 2020 Iskelmän Gaalassa sekä ehdokkuuden vuoden 2021 Emma Gaalassa. Vuoden 2021 alussa julkaistu Kelle mä soitan -kappale nosti Iltan kertaheitolla maan eturivin artistien joukkoon. Ilta sijoittui biisillä vuoden 2021 UMK:ssa kolmanneksi ja nyt Spotifyn ja radiosoittolistojen kärjessä komeillut kappale on kerännyt jo liki kahdeksan miljoonaa kuuntelukertaa yksinomaan Spotifyssä. Valovoimaisen Iltan vahvuus on kyky heittäytyä tunnelmasta toiseen. Artistina Ilta haluaa antaa kuulijoilleen sen, mitä musiikki on hänelle antanut: väylän tuntea tunteita laidasta laitaan ja käsitellä elämän iloja ja suruja.
Lataa mediakuvat täältä
Ilta:
Facebook
Youtube
Spotify
www.warnermusic.fi/ilta
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Nora Norrlin / Liekki Promotion
nora.norrlin@liekkipromotion.com
Keikat:
Mikko Korpi / Warner Music Finland
mikko.korpi@warnermusic.com
Management:
Tina Jukarainen / Manage Me
tina@manageme.fi