Rajoja rikkova tulevaisuuden supertähti Isaac Sene julkaisi ensimmäisen singlen kesäkuussa julkaistavalta kokonaisuudelta. Molemmat itkee -single on tehty yhteistyössä suoraan Spotifyn kärkeen Uudestaan ja TIPPA T feat. Elastinen -singleillään nousseen Turistin kanssa. Parisuhteen kipukohtia avoimella ja rehellisellä tavalla pureutuva kappale antaa esimakua kesäkuussa julkaistavan kokonaisuuden soundimaailmasta. Kappaleen tuotannosta vastaavat Obikeys ja EetiGood sekä Victor Nordis.
– Tää on ehkä tietyllä tavalla rankoin ja diipein biisi mun tulevalta projektilta. Onnistuttiin must Turistin kans tosi hyvin kietomaan molempien aika erilaiset tuntemukset konfliktitilanteiden aiheuttamasta tuskasta ja kipuilusta parisuhteessa. Tää on muutenkin omasta mielestäni yks hienoimpia Suomi R&B/afro biisejä ikinä. Isaac kertoo biisistä
Erilaisten musiikkityylien kokeilijana ja räjähtävänä lavaesiintyjänä tunnettu Isaac Sene nousi viime vuonna isommin yleisön tietoisuuteen Uuden Musiikin Kilpailun kautta. Tänä keväänä Provinssi Jr. Kiertueella halki Suomen Lauri Haavin, Pehmoainon ja Knife Girlin kanssa keikkaillut artisti nähdään kesällä useilla festivaalilavoilla. Isaac Sene on julkaissut uransa aikana musiikkia yhdessä muun muassa Vestan, Etan ja Sexmanen kanssa.
Isaac Sene
Spotify
warnermusic.fi/isaacsene
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Stella Kylä-Liuhala / Warner Music Finland
stella.kyla-liuhala@warnermusic.com