24.3.2023
SUPERTÄHTI ED SHEERAN JULKAISI UUDEN KAPPALEEN EYES CLOSED SHEERANIN UUSI ALBUMI “-“ (SUBTRACT) JULKAISTAAN 5. TOUKOKUUTA. LISÄKSI ARTISTISTA JULKAISTAAN DOKUMENTTISARJA DISNEY+ -PALVELUSSA 3. TOUKOKUUTA

Ed Sheeran kirjoitti Eyes Closed -kappaleen alun perin muutama vuosi sitten. Aluksi se oli erobiisi, mutta sanoitukset saivat aivan uuden merkityksen sen jälkeen, kun Ed oli kokenut sydäntäsärkevän menetyksen, mikä sai hänet palaamaan kappaleen alkuperäiseen versioon ja muokkaamaan sen uudelleen ”“ albumia varten. Eyes Closed on yksi odotetun uuden levyn popahtavimmista kappaleista. Kappaletta tiisattiin myös TikTokissa ja kappaleen soundiin on tehty yli miljoona videota jo nyt! Mia Barnesin ohjaamassa musiikkivideossa näemme Edin illanvietossa, jossa sininen monsteri seuraa häntä – se toimii surun vertauskuvana, jota Ed ei pysty karistamaan, minne tahansa hän meneekin, muistuttaen häntä tyhjyydestä, joka on jäänyt hänen elämäänsä. Musiikkivideon voi katsoa tästä.

Puhuessaan uudesta kappaleesta ja videosta Ed kertoo: ”Tämä kappale kertoo jonkun menettämisestä, siitä, että joka kerta kun menet ulos ja odotat törmääväsi häneen, kaikki vain muistuttaa sinua hänestä ja asioista, joita teitte yhdessä. Joskus sinun on tavallaan vietävä itsesi pois todellisuudesta turruttaaksesi menetyksen aiheuttaman tuskan, mutta tietyt asiat vain tuovat sinut takaisin siihen.

Kun mietin Eyes Closed -musiikkivideon konsepteja, halusin tehdä videon, joka olisi saanut vaikutteita Harveyn kaltaisista elokuvista, joissa päähenkilöllä on mielikuvitusystävä, kuten jättimäinen kani, jota kukaan ei näe. On myös kirja, jota luen tyttärilleni, jossa suru kiteytyy mielikuvitusolentoon. Usein suru on jotakin, joka seuraa sinua ympäriinsä, nielaisee huoneet, joissa olet, ja sinä voit tuntea ja nähdä sen, mutta kukaan muu ympärilläsi ei voi. Niinpä päätin luoda videota varten oman suuren sinisen monsterini. Se kasvaa ja kasvaa videon edetessä, kunnes se vie kokonaisia huoneita ja on kaikki mitä näen, aivan kuten suru.

Edin sielunmaisemaa avaava uusi albumi “-“ julkaistaan 5. toukokuuta. Surun ja toivon sävyttämänä Ed kirjoitti ja nauhoitti neljäntoista kappaleen levyn yhdessä Aaron Dessnerin (The National) kanssa viime vuoden helmikuussa sen jälkeen, kun sarja rankkoja tapahtumia tapahtui hänen elämässään.

Aiemmin tällä viikolla julkistettiin uusi neliosainen dokumentti Ed Sheeran: The Sum of It All esitetään Disney+ -palvelussa 3. toukokuuta 2023. Intiimissä dokumentissa nähdään ennennäkemättömiä henkilökohtaisia muistoja, haastatteluja ja esiintymisiä ja se avaa miten hänen henkilökohtaiset kokemuksensa ovat muokanneet häntä sellaiseksi artistiksi, jollainen hän on tänään. Dokumentin trailerin voi katsoa tästä.

Ed Sheeranin läpimurto tapahtui vuonna 2011 debyyttialbumillaan ”+”. Debyyttialbumia seurasivat albumit ”x”, ”÷”, No.6 Collaborations Project ja ”=”, joiden ansiosta Sheeranista on tullut yksi 2000-luvun suurimmista musiikillisista menestystarinoista maailmassa. Ed Sheeranin suosio näkyy ja kuuluu myös Suomessa – reilu vuosi sitten julkaistu ”=”  -albumi on striimannut Suomessa tuplaplatinaa ja lisäksi hän esiintyi viime kesänä loppuunmyydyllä Helsingin Olympiastadionilla. Ed Sheeran julkaisi myös viime keväänä kappaleen 2step yhdessä Ellinooran kanssa, joka on striimannut platinaa ja lisäksi saavuttanut #1 sijan Suomen virallisella radiolistalla.

Lataa promokuva tästä

Ed Sheeran:
Instagram
TikTok
Spotify
YouTube
Artistisivu

Lisätiedot:
Tuovi Hämäläinen // Warner Music Finland
tuovi.hamalainen@warnermusic.com