Tuore artistilupaus Aliisa Syrjä julkaisi tänään debyyttisinglensä Tää tunne. Aliisa on sanoittanut kappaleen itse ja säveltänyt sekä tuottanut sen yhdessä luottotuottajansa Elias Heikkisen kanssa. Kappaleeseen on julkaistu myös Niko Hirvimäen ohjaama upea lyriikkavideo.
Aliisa kuvailee kappaletta ja sen syntyä näin:
– Tää biisi kertoo siitä, kun rakastaa niin että sattuu. Mä oon tosi herkkä tyyppi ja tunnen tunteet niin lujina, että välillä pelkään poksahtavani niistä kuin ilmapallo. Kappale syntyi kuin itsestään. Sävellän aina biisini itse mutta tällä kertaa Elias otti kitaran ja alkoi tapailla kertsin melodiaa ja siinä se oli. Ei mennyt kuin hetki niin meillä oli valmis biisi.
Aliisa Syrjä on laulaja-lauluntekijä, jonka sävellykset ja tekstit vievät mukanaan jonnekin sinne, missä surun ja onnen rajat ovat häilyvät ja mannerlaatat jyrisevät jalkojen alla. Ylöjärveltä kotoisin oleva Aliisa sanoittaa, säveltää ja pitkälti myös tuottaa biisinsä itse. Parhaiten artistina Aliisaa kuvaa se, että hänen lauluissaan klassikkokirjojen järkälemäinen ja filosofinen sisältö yhdistyy nuoren ihmisen elämään, runollisuus leikkisiin ja epäseksikkäisiin sanavalintoihin, sekä perinteinen lauluntekijyys nykypäivään. On kuultu myös mietittävän, oliko elämä ensin, vai lukiko elämä vain Aliisan tekstejä ja matki perässä.
Aliisa Syrjä
Instagram
Facebook
TikTok
Spotify
warnermusic.fi/aliisasyrja
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Iira Leinonen / Warner Music Finland
iira.leinonen@warnermusic.com
Keikat:
Mikko Korpi / Warner Music Live
mikko.korpi@warnermusic.com
Manageri:
Tina Jukarainen / Manage Me
tina@manageme.fi