12.9.2022
KAUAN ODOTETUT ANTTI TUISKUN BAILANTAI-KONSERTIT VALTASIVAT OLYMPIASTADIONIN

Lähes kolmen vuoden odotuksen jälkeen Antti Tuisku marssitti tänä perjantaina ja lauantaina Helsingin Olympiastadionille ilmiömäiset Bailantai-spektaakkelinsa. Konsertit asettivat uuden standardin kotimaiselle show’n tekemiselle ja kokosivat paikalle yhteensä yli 70 000 ihmisen jättiyleisön.

Kunnianhimoisena visionäärinä tunnetun Tuiskun konsertti rakentui 24 kappaleen ja viiden osion ympärille. Lavalla nähtiin muun muassa stadionhistorian varmasti näyttävimpiin elementteihin kuuluva lavaste, neljätoista metriä pitkä ja kahdeksan metriä korkea kultainen härkä. Kokonaisuutta kuljettivat eteenpäin bändi ja yli 30 tanssijaa. Vierailijoina nähtiin Antin kanssa yhteiskappaleita julkaisseet kotimaiset tähtinimet Erin, BESS, Ville Galle ja Erika Vikman. Lavalle nousivat myös intensiivisellä konemusiikilla villinneet Jurek ja Huoratron sekä saamelaista kulttuuria ja kokeilevaa popmusiikkia yhdistelevä Solju-duo. Konserttipäivien lämmittelijöinä nähtiin Erika Vikman ja Ida Paul & Kalle Lindroth.

Bailantaita varten tarvittiin viikko ympärivuorokautista rakennusaikaa, yli 300 ihmistä lavan taakse, yli neljäkymmentä ihmistä lavalle, 50m x 22m kokoinen lava, 664 valonheitintä, 684 neliötä screeniä – ja esimerkiksi 41 miljoonaa pikseliä. Ruotsissa tuotetun laser-toteutuksen lisäksi show’ssa hyödynnettiin näyttävästi pyrotekniikkaa. Show’n loppuvaihetta edelsi kuukausien intensiivinen valmisteluvaihe niin musiikki- kuin tanssitreeneissäkin, sovituksissa, visuaalisessa suunnittelussa ja ohjelmoinnissa.

Bailantai-konsertit olivat samalla ensimmäinen pääkaupunkiseudulla järjestetty tapahtuma, jossa jokainen lipunostanut sai ilmaisen HSL:n vuorokausilipun keikkapäivälle. Yhteistyö HSL:n kanssa on osa Warner Music Liven laajempaa vastuullisuuskampanjaa.

Konserteissa kuultiin seuraavat kappaleet:

1. Valittu Kansa
2. Peto On Irti
3. Party + Supervoimii
4. Treenaa
5. Grindr Mayhem
6. Hyökyaalto
7. Bisnes
8. Hanuri
9. Aamukuuteen
10. Blaa Blaa Blaa
11. Kerran Vuodessa Kirkkoon
12. Jesse On Mun Frendi
13. Pyydä Multa Anteeks Kunnolla
14. En Kommentoi
15. Juuret
16. Koti
17. Kipee
18. Mun Cuoiggan
19. Mä Hiihdän
20. Keinutaan
21. Huonoja Ideoita
22. Sata Salamaa
ENCORET:
23. Rahan Takii
24. Minun Suomeni

Lataa viralliset keikkakuvat täältä. Kuvaaja: Julius Konttinen

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: 
Stella Kylä-Liuhala / Warner Music Finland
stella.kyla-liuhala@warnermusic.com

Konserttien promoottori: 
Jake Hannula / Warner Music Live
jake.hannula@warnermusic.com