5.8.2022
MATISSE & SADKO JULKAISIVAT HAIKEAN EROBIISIN JUSTIN JESSON JA RAIDENIN KANSSA

Kansainvälistä suosiota saavuttanut duo Matisse & Sadko julkaisivat tänään sydäntäsärkevän Me Without Us -kappaleen. Biisi on tehty yhdessä Grammy-ehdokkuudenkin saaneen amerikkalaisen laulaja-lauluntekijä Justin Jesson ja Aasiassa suurta suosiota nauttivan korealaisen DJ-tuottajan Raidenin kanssa.

– Tämä on meille todella erityinen kappale. Rakastamme tehdä biisejä, joiden lyriikat välittävät aitoja tunteita ja kokemuksia. Kappaleesta tuli hieman surullinen, mutta samaan aikaan siinä on toivoa paremmasta. Viimeinen silaus kappaleeseen oli bridge-osuus, jonka äänitimme Los Angelesissa Justinin kotona. Kaikki toivat palasen itseään tähän kappaleeseen, joten toivomme ihmisten pitävän siitä, Matisse & Sadko kertovat.

Veljesten muodostama DJ-tuottajaduo Matisse & Sadko ovat keränneet yli puoli miljardia striimiä maailmanlaajuisesti. He ovat tehneet yhteistyötä alan kovimpien nimien, kuten David GuettanTiestonAlan Walkerin ja Martin Garrixin kanssa, luoneet lukuisia tanssi-anthemeita ja tehneet vaikutuksen EDM-faneihin ympäri maailman. Veljekset ovat myös esiintyneet säännöllisesti suurimmilla elektronisen musiikin festivaaleilla kuten Tomorrowlandissa ja Ultrassa.

Kuuntele kappale tästä!

Lataa promokuva tästä!
Kuvaaja: Sergey Free

Matisse & Sadko:
Instagram
Facebook
Spotify 
warnermusic.com/matisse&sadko

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Noora Kärki / Warner Music Finland
noora.karki@warnermusic.com