5.8.2022
KRAPIN PUUTARHAJUHLIEN KYSYNTÄ ON YLITTÄNYT ODOTUKSET

Krapin alueen idyllisessä pihapiirissä ensimmäistä kertaa 19.-20. elokuuta järjestettävien Krapin Puutarhajuhlien lauantain ja kahden päivän liput sekä illallis- ja hotellipaketit on myyty loppuun. Perjantaille löytyy vielä lippuja, mutta myös niiden kauppa käy kiivaana. Yleisöä pyydetään saapumaan paikalle jalkaisin, pyörällä  tai julkisia liikennevälineitä käyttäen. 

Krapin Pajan, Krapin ja Warner Music Liven järjestämistä Puutarhajuhlista päästään nauttimaan perjantaina 19. ja lauantaina 20. elokuuta 2022. Krapin alueen idyllinen pihapiiri on kuin tehty elokuista puutarhajuhlaa varten. Kahden päivän aikana luvassa on monenlaisia kulttuuri- ja ruokaelämyksiä sekä pihalla että Krapin Pajassa, Mankelissa ja Krapihovissa. Juhlaillat huipentuvat maamme suosituimpiin artisteihin lukeutuvien J. Karjalaisen ja Kaija Koon konsertteihin.

J. Karjalaisen ja Kaija Koon lisäksi puutarhajuhlissa esiintyy monta muuta kotimaista artistisuosikkia kuten ErinSir Elwoodin hiljaiset väritOlli Halonen ja Maustetytöt. Estradiohjelman lisäksi alueella on monenlaista oheisohjelmaa pienemmillä estradeilla sekä mm. kukkapaja, viini- ja olutmaistelua  ja festivaali-tuunaamo, jossa voi saada vaikka pikakampauksen tai juhlaglitterin. Puutarhajuhlat juontaa freelancer-toimittaja Katja Ståhl. Kesäfestivaalin kokonaisuuteen ja aikatauluihin voi tutustua tarkemmin Krapin Puutarhajuhlien omalla nettisivustolla.

Krapin Pajan emäntä Anu Uhlenius kertoo, että juhlavalmistelut on jo aloitettu ”Odotamme yhteistä juhlaviikonloppuamme jo kovasti. On kutkuttavan innostavaa järjestää uutta tapahtumaa ja huipentaa Krapin kulttuurikesä Puutarhajuhliin.”

Saapumisohjeet
Toivomme, että vieraat saapuvat juhliin ajoissa julkisia kulkuvälineitä, takseja, yhteiskyytejä tai polkupyöriä suosien. Krapin alueella ei ole autoille parkkipaikkoja, puutarhajuhlan-autoparkit sijaitsevat noin 500-800 metrin päässä Krapin alueelta. Lisää vinkkejä saapumiseen löytyy puutarhajuhlien sivuilta.

Krapin Puutarhajuhlat 2022 
– Makea kesäfestivaali
Pe 19.8. Kaija Koo, Reino Nordin, Maustetytöt, Ramses II, Pauliina Kokkonen, Matti Johannes Koivu, Bilebändi Baloo, Aino ja Hajonneet
La 20.8. J. Karjalainen, Erin, Sir Elwoodin hiljaiset värit, Olli Halonen, Kauko Röyhkä, Juippi & Juippi, Jake and the Rambling Blade,  Saara, Aku ja Vesa  – LOPPUUNMYYTY
Yhden päivän lippu alk. 49,00€. Perjantain lippuja jäljellä.

Alueen portit avataan perjantaina klo 16.00, lauantaina klo 15.00
Katso tapahtuman aikataulut osoitteesta www.puutarhajuhlat.fi

Puutarhajuhlat järjestävät Krapin Paja, Krapi ja Warner Music Live, yhteistyössä Radio Novan kanssa.

Promoottori:
Niina Jalonen / Warner Music Live
niina.jalonen@warnermusic.com

Krapin Paja:
Anu Uhlenius
anu.uhlenius@krapinpaja.fi

Haastattelupyynnöt ja lisätiedot:
Nora Norrlin / Liekki Promotion
nora.norrlin@liekkipromotion.com