Tänä keväänä Uuden Musiikin Kilpailussa hurmannut Younghearted julkaisee huomenna uutta musiikkia. Pysäyttävä Silloin-single on jatkumoa tammikuussa julkaistulle kultarajan ylittäneelle Sun numero -kappaleelle niin tarinallisesti kuin soundillisestikin.
Silloin syntyi edellisen singlen tavoin laulaja Reetan säveltämästä demosta. Kappaletta olivat tekemässä yhtyeen lisäksi Ilkka Wirtanen ja Joonas Keronen. Uusi single saa heti huomenna ensiesityksensä Youngheartedin noustessa Ruisrockin Rantalavalle keikalle uransa tähänmennessä isoimmalle keikalle.
“Kappaleella pohditaan sitä, kun sydän sanoo toista kun järki, ryvetään “mitä jos” -ajatuksessa ja toivotaan, että toinen olisi ymmärtänyt rakastaa aikaisemmin. Sun numero ja Silloin -kappaleet ovat ikäänkuin vastaukset toisilleen. Kappaleiden tarinoissa on käsitelty nyt tarinan molemmat osapuolet. Tuntuu hienolta, että saadaan antaa yleisölle toinenkin osa tätä tarinaa”, yhtye kuvailee.
Younghearted keikkailee loppukesän seuraavasti:
8.7. Ruisrock, Turku
14.7. Logomo, Turku
20.7. Ravintola Terho, Salo
21.7. Ravintola Terho, Salo
29.7. Espoon Viinijuhlat, Espoo
30.7. Kokkolan Viinijuhlat, Kokkola
3.8. Allas Sea Pool, Helsinki
5.8. Garden Live, Kuopio
13.8. Lemi Music Fest, Lemi
18.6. Satamaravintola Kaisa, Tampere
19.8. Backaksen Kartano, Vantaa
Youngheartedin muodostavat solisti Reeta Huotarinen sekä kitaristit Atte Ranta ja Emil Korkiakoski. Kolmikko perusti Youngheartedin vuonna 2015. Vuotta myöhemmin ilmestyi yhtyeen platinarajan ylittänyt debyyttialbumi NUORISYDÄN. Levyltä muistetaan muun muassa triplaplatinarajan (yli 12 miljoona toistoa) rikkonut hitti Hetkeksi. Yhtyeen toisesta Vapaa-albumista seurasi ehdokkuus Vuoden yhtye -kategoriassa vuoden 2020 Emma Gaalassa.
Lataa promokuvat tästä!
Younghearted:
Instagram
Facebook
Spotify
warnermusic.com/younghearted
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Stella Kylä-Liuhala / Warner Music Finland
stella.kyla-liuhala@warnermusic.com
Keikat:
Niko Kovasin / Warner Music Live
niko.kovasin@warnermusic.com