YleX:n läpimurtolistaukseen 2022 noussut laulaja-lauluntekijä Figaro julkaisee huomenna perjantaina 17.6. debyyttialbuminsa Näin mä haluun sut muistaa. Lukuisien eri artistien kanssa biisejä tehneen Figaron albumilla vierailevat Sexmane, Vesala ja ABREU. Koko levyn konseptilla artisti halusi luoda fiiliksen nuoruuden ikuisilta tuntuvista kesistä ja huolettomuudesta, joihin kaipaa yhä useammin. Kuuntele tiiseri Pellavapää feat. Sexmane kappaleesta täältä.
”Halusin tehä debyyttilevyn mun lapsuudesta ja nuoruudesta. Se kertoo kasvamisesta välillä liian nopeastikin muuttuvaan maailmaan, mihin en oo aina meinannut sopeutua vaikka mun nuoruuden kokemukset on onnelliset. Näin mä haluun sut muistaa vie ensirakkauteen, ensimmäisiin sydänsuruihin ja nuoruuden muihin oivalluksiin.
Tää levy on tehty pitkälti pari vuotta sitten Heviteemun kanssa helteisenä kesänä Punavuoressa ja matkan varrelle on mahtunut haasteita, kasvua ja paineita. Vaikka on muuttunut ihmisenä, tuntuu hyvältä saada tää jakso elämästä jollain tapaa pakettiin. Tuotantoa on meidän lisäksi tehneet Arto Ruotsala ja Mikko Koivunen. Kannen oon suunnitellut itse graafikko Vesta Burman suurena apunani ja loppusilauksen antoi Andre Pozusis.”
Näin mä haluun sut muistaa -biisilista:
1. Taotao skit
2. Ruudun takaa
3. Dr. Martens
4. Hyviksii
5. Sähköö
6. Pellavapää feat. Sexmane
7. Kaks toisillemme hellää x Vesala
8. Mitä jos
9. Majakka
10. Balleriina
11. Kyyneleet feat. ABREU
12. Ikävää
Etenee Recordsille sainattu Figaro on musiikillinen monilahjakkuus, jonka herkkä tuotanto yhdistelee elementtejä eri genreistä. Figaro kirjoittaa mielenmaisemistaan tarinoita, joihin kuulija voi upota sisään. Kappaleet käsittelevät nuoren aikuisen ahdistuksia, ihmissuhteita ja ympäröivää maailmaa.
Figaro julkaisi debyytti-EP:nsä, Kaikki tai ei mitään, joulukuussa 2020. EP esitteli kuulijoille Figaron erilaisia puolia biisinkirjoittajana ja kappaleilla olivat feattaamassa Pyhimys, Melo ja Etta.
Oman tuotantonsa lisäksi Figaro tekee musiikkia myös lukuisille muille artisteille – viimeisimpänä esimerkiksi Vesalan Totuuksia Popmusiikista, Reino Nordinin Taivas itkee ja costeen Elämä on hetken ihanaa.
Lataa promokuva täältä!
Kuvaaja: Julius Konttinen
Figaro:
Instagram
TikTok
Spotify
warnermusic.fi/figaro
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Essi Varila / Warner Music Finland
essi.varila@warnermusic.com
Keikkamyynti:
All Day
esa@allday.fi
feniks@allday.fi