Vihdoin koitti päivä, jolloin DAMPF saavutti täyden kapasiteettinsa. Debyyttialbumi The Arrival on nyt täällä. Yhtye julkaisi myös kolmannen singlen Goeie Mie, joka on saanut inspiraationsa sarjamurhaaja Maria Swanenburgista.
DAMPFin sinkkujen The Other Side ja Who Am I? julkaisujen jälkeen, jotka molemmat saivat hyvän vastaanoton ympäri maailmaa, bändin upea debyyttialbumi The Arrival jatkaa ja paljastaa koko DAMPF-saagan ensimmäisen luvun massiivisilla kertosäkeillä, eeppisillä kitarariffeillä ja tarinoilla toisesta maailmankolkasta. DAMPF koostuu metallimusiikin pioneereistä, jonka keulahahmo A-tron tunnetaan urastaan Martin ”E-Type” Eriksonina. Levyllä vierailee muun muassa Tommy Johansson (Sabaton), Pontus Norgren (Hammerfall), Johan Hegg (Amon Amarth), Frederick Melander (Bathory) ja Schellback.
Albumin tuottaja BEAK kertoo albumin tekoprosessista seuraavasti:
”Lähdimme tekemään albumia, joka erottuu nykypäivän metalliskenessä; se ei kuulosta kokonaisuutena miltään muulta. Se on albumi täynnä musiikkia, joka saa sinut tanssimaan ja/tai uhraamaan vuohia. Oli uskomaton kokemus työskennellä Martinin, aka A-tronin, kanssa ja poimia hänen aivoistaan mielettömiä ideoita. Edes taivas ei ollut rajana. Toivottavasti nautitte siitä!”
Martin aka A-tron on enemmän kuin innoissaan ja kutsuu kaikki juhlimaan The Arrival of DAMPFia:
”The Arrival on metallimusiikki-uneni debyyttialbumi. Olen koko urani ajan flirttaillut hard rockin kanssa, mutta vasta viime aikoina olen ymmärtänyt, ettei popia ja metallia tarvitse kirjoittaa erikseen. Kuten kaikkien muidenkin elävien, kehittyvien taidemuotojen kohdalla, aika on kypsä sekoittamaan asioita, joita rakastat. Olen niin onnekas, että olen tehnyt juuri sen levyn, jonka haluan tehdä, juuri niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa haluan työskennellä: erinomaisen tuottajan Jona T:n (BEAK), inspiroivan Eyen, kaikkien fantastisten vierailevien muusikoiden ja ainutlaatuisen DAMPF-perheeni kanssa. Te tulette olemaan sydämessäni ikuisesti.”
Kappalelista:
1. Winterland
2. The Other Side (feat. Tommy „Lord Thorwald” Johansson – Sabaton & Fredrik „Hanoi“ Melander – Bathory)
3. Goeie Mie (feat. feat. Tommy „Lord Thorwald” Johansson – Sabaton)
4. Who Am I?
5. Borne On The Wind
6. Twilight Eyes
7. Spread Your Wings O´er Me (feat. „Johan Big J” Hegg – Amon Amarth & Shellback )
8. Steinhaufen (feat. Pontus „P-Maker“ Norgren – Hammerfall & Thobias „Songoftheship” Bjerlo – Stormfrum)
9. Jerusalem (feat. Pontus „P-Maker“ Norgren – Hammerfall)
10. From The E-ternity (feat. „Johan Big J” Hegg – Amon Amarth & Tommy „Lord Thorwald” Johansson – Sabaton)
11. Sea Me
DAMPF on kiinnitetty seuraaville festivaaleille, lisää keikkoja ilmoitetaan myöhemmin:
7.7. Rock in the city, Oulu
8.7. Sauna Open Air, Tampere
14.7. Gefle Metal Festival, Gävle, Ruotsi
29.7. Rock in the City, Kerava
Lataa promokuvat tästä!
DAMPF somessa:
Facebook
Instagram
Spotify
Artistisivu
Lisätiedot:
Tuovi Hämäläinen // Warner Music Finland
tuovi.hamalainen@warnermusic.com