My Chemical Romancen uusi kappale on nimeltään The Foundations of Decay. Julkaisu on bändin ensimmäinen sitten vuoden 2014, kun bändi julkaisi kappaleen Fake Your Death. Uuteen kappaleeseen julkaistiin visuaalinen video, jonka voi katsoa tästä
Bändi palaa esiintymislavoille 16. toukokuuta Iso-Britanniassa. Tulevan kahden vuoden aikana yhtye tulee esiintymään niin Euroopassa, Yhdysvalloissa kuin Australiassakin! Tulevat keikat näkee tästä.
New Jerseyssa 2000-luvun alussa perustetun My Chemical Romancen suurimpia kappaleita ovat muun muassa Teenagers, Welcome to the Black Parade ja I’m Not Okay (I Promise). Rock-yhtyeeseen kuuluvat Gerald Way, Ray Toro, Mike Way ja Frank Iero. Vaikka yhtye ei ollut julkaissut uutta musiikkia kahdeksaan vuoteen, on heillä silti Spotifyssa yli 11 miljoonaa kuukausittaista kuuntelijaa, joka kertoo bändin suuresta suosiosta.
Lataa promokuvat tästä!
My Chemical Romance somessa:
Instagram
Facebook
Spotify
YouTube
Artistisivu
Lisätiedot:
Tuovi Hämäläinen // Warner Music Finland
tuovi.hamalainen@warnermusic.com