Ruotsalaisyhtye DAMPF julkaisi tänään debyyttisinglensä The Other Side ja siihen musiikkivideon, jonka näet tästä. Yhtye tiedotti myös debyyttialbumistaan The Arrival, joka julkaistaan 3. kesäkuuta.
DAMPF on superkokoonpano hevimusiikin pioneereistä. Yhtyeen keulahahmo on A-Tron, jonka ura tunnetaan paremmin nimellä Martin ”E-Type” Erikson. Monta vuotta sitten Martinilla oli visio yhdistää metallin voima pop-melodioihin. Mutta vasta hiljattain, kun hän sai kirjoitustehtävän kirjoittaa kappaleet kolmelle albumille samassa hengessä, hän tajusi, että unelman aika oli koittanut.
Martin kokosi yhteen joukon samanhenkisiä muusikkoystäviään ja ryhtyi toteuttamaan tuota pitkäaikaista visiota musiikilliseen muotoon. Vihdoin kaikki on valmista ja DAMPF on saapunut.
Lisäämällä polttoainetta jo ennestään liekehtivään tulipesään, Martin kutsui ”The Other Side” -albumia varten apuun kaksi hyvin erityistä ystävää. ”Meillä oli ilo saada mukaan vanha ystäväni ja maineikas basisti Fredrick Melander Bathorystä sekä uusi ystäväni, vertaansa vailla oleva soolokitaristi Tommy Johansson Sabatonista.”
”Debyyttisinglemme The Other Side kertoo yhteydenpidosta ja keskustelusta niiden kanssa, jotka eivät enää ole elossa. Muinaisina aikoina kuolleisiin ja kuolleiden muistoon suhtauduttiin elävämmin. Heidät nähtiin luonnossa, taivaan pilvissä ja avotulen liekeissä. Kuolleet olivat poissa, mutta eivät ”poissa”. Jokainen on nähnyt aaveen, mutta kukaan ei ole joutunut sen lyömäksi. Ne vain näyttävät pelottavilta, ovat mielenkiintoisia ja yleensä ystävällisiä. Anna niiden tietää, että uskot niihin. ’When you feel the other side – reach out. Let them know that you’re there’. Ja hienoa on, että tätä laulua voi laulaa molemmat osapuolet.” Martin sanoo.
Hän jatkaa: ”Olin kaivannut uuden musiikin tekemistä monien vuosien ajan. E-typen uuden biisin täytyisi olla parempi kuin vanhojen biisieni, mutta sen tekeminen oli lopulta niin haastavaa, ettei niitä sitten kirjoitettu lainkaan. Mutta kun sain kirjeen Eye:lta, olin todella onnellinen ja ajattelin, että nyt voin luoda jotain, jota kukaan ei voi verrata mihinkään muuhun. Ei vanhaa eikä uutta, vaan yksinkertaisesti DAMPF. Olen kaivannut särökitaroita ”Back in the Loopin” ja ”Free like a Flying Demonin” jälkeen, ja nyt on sen aika. Tosin iloa varjostaa selittämätön sota Euroopassa. Se on hyvin surullista, mutta maailma tarvitsee uutta, voimaannuttavaa musiikkia.”
DAMPF on kiinnitetty seuraaville festivaaleille, lisää keikkoja ilmoitetaan myöhemmin.
18.6. Helsinki, Rock in the City
7.7. Oulu, Rock in the city
8.7. Tampere, Sauna Open Air
14.7. Gävle, Gefle Metal Festival, Ruotsi
29.7. Kerava, Rock in the City
DAMPF somessa:
Facebook
Instagram
Lataa promokuvat tästä
Lisätiedot:
Tuovi Hämäläinen // Warner Music Finland
Tuovi.hamalainen@warnermusic.com