8.12.2021
SUVI TERÄSNISKAN JOULUSAAGA HUIPENTUU SUURKONSERTTIIN ENSI VUONNA

Suvi Teräsniska on jo vuosia tuonut joulun suomalaisille. Nyt Suvin tähänastinen matka joka joulun rakastetuimpana artistina huipentuu hänen uransa isoimpaan joulukonserttiin Tampereen Nokia Arenalla 17.12.2022. Liput suurkonserttiin tulevat myyntiin 13.12. klo 10.

– Olen aina rakastanut joululauluja ja nyt suuri unelmani toteutuu kun pääsen esittämään niitä isolle areenalle joulukuussa 2022. Haluan tehdä konsertista ikimuistoisen ja tunnelmallisen elämyksen. Luvassa on musiikkia jokaiselta kolmelta joululevyltäni ja myös paljon yllätyksiä, Suvi Teräsniska sanoo.

Suvi Teräsniskan ensimmäinen levytetty joululaulu Hei mummo julkaistiin 2007 ja moninkertaista platinaa myynyt joululevy Tulkoon joulu kaksi vuotta myöhemmin. Tämä maailma tarvitsee joulun -albumilta löytyy uusi versio klassikkokappaleesta. Tuplaplatinarajan ylittänyt Joulun henki -levy ilmestyi 2014. Hän on jo vuosia tehnyt loppuunmyytyjä, toinen toistaan menestyksekkäämpiä joulukiertueita.

Marraskuun alussa julkaistiin Suvin joulualbumitrilogian kolmas osa Tämä maailma tarvitsee joulun. Levyn lauluosuudet purkitettiin Suvin synnyinseuduilla talvisessa Lapissa, jossa hän äänitti kappaleita luottotuottajansa Leri Leskisen kanssa muutamassa eri lokaatiossa. Miljööllä ja tunnelmalla oli tällä kertaa poikkeuksellisen suuri vaikutus Suvin fiilikseen laulaa. Albumille tuo vaikuttavan säväyksen Turun filharmoninen orkesteri kapellimestarinaan Antti Rissanen.

Tänä syksynä Suvi on myös nähty supersuositussa Vain elämää -ohjelmassa. Hän on yksi kauden ehdottomista suosikeista: Suvin ohjelmassa esittämät kappaleet ovat nousseet myös listoille – parhaimmillaan hänellä on ollut jopa kolme biisiä samanaikaisesti Spotifyn top 50 -listalla!

Suvi Teräsniska – Tämä maailma tarvitsee joulun
La 17.12.2022 Nokia Arena, Tampere
Liput alk. 59,90€

Lipunmyynti alkaa maanantaina 13.12. klo 10 Lippupisteestä.
Ennakkomyynti osuuspankin omistaja-asiakkaille pe 10.12. klo 9 – su 12.12. klo 23.59. Lue lisää osoitteesta www.op.fi/ennakkomyynti.

Suvin somet:
Instagram
Facebook
Spotify
www.warnermusic.fi/suviterasniska

Promoottori:
Niina Jalonen / Warner Music Live
niina.jalonen@warnermusic.com

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: 
Aino-Kuutamo Uusitorppa / Warner Music Finland
aino-kuutamo.uusitorppa@warnermusic.com