Mökkitie Records julkaisi tänään Dannyn albumin uuden albumin Kunnioittaen, Danny. Suomen legendaarisin levylaulaja on elänyt pitkän ja vaiherikkaan elämän, jonka tarinoita nivotaan nyt yhteen 11 kappaleen pitkäsoitolla.
Tänä syksynä 79 vuotta täyttänyt Danny on uransa aikana levyttänyt suuren määrän materiaalia, mutta melko vähän sellaista, jossa mennään oikeasti artistin oman pään sisään tai hänen näkemiinsä ja kokemiinsa asioihin. Pelkistetyn, riisutun ja totuudenmukaisen Kunnioittaen, Danny -albumin kappaleet ovat Musiikkikustantajien Vuoden kevyen musiikin tekijänä palkitun Janne Rintalan käsialaa, muutamaa on ollut kirjoittamassa myös Happoradiosta tuttu Aki Tykki. Levyn on tuottanut Timo Ruokola.
Albumilta löytyvät seuraavat kappaleet:
1. Aina ikävä jonnekin feat. Aki Tykki 2. Kellari 3. Liian aikuinen 4. Madame Lulu xoxo 5. Laululintunen 6. Viimeisen virran rannalla 7. Presidentin kanslia 8. Tuotantopäällikön huoli 9. Miten nukut yösi 10. Sydän sanoi ei 11. Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua
Levyn tuorein sinkku on Aina ikävä jonnekin -kappale, jolla on mukana Happoradiosta tuttu Aki Tykki. Kappaleeseen julkaistiin samalla vaikuttava musiikkivideo, jonka voi katsoa täältä!
Musiikkineuvos Ilkka Lipsanen, taiteilijanimeltään Danny, on suomalaisen viihteen uranuurtaja. Hän on mies joka toi show’n Suomeen. Danny on tehnyt musiikkia jo seitsemällä vuosikymmenellä – hänen ensimmäinen levytyksensä East Virginia oli The Islandersin kanssa Scandia-Musiikille keväällä 1964. Vuosikymmenten varrella Danny on työstänyt musiikkia Suomen parhaiden tekijöiden kanssa: Kari Tuomisaaren, Lasse Mårtenssonin, Juha Vainion, Esko Linnavallin, Jaakko Salon, Kari Kuuvan, Veikko Samulin, Pertsa Reposen, Jukka Kuoppamäen, Vexi Salmen, Kassu Halosen, Esa Niemisen ja monen muun taitavan tekijän kanssa. Dannyn suurimpia hittejä ovat muun muassa Kauan, Piilopaikka, Kesäkatu, Vähän ennen kyyneleitä, Seitsemän kertaa seitsemän, Tuuliviiri, Kuusamo, Tahdon olla sulle hellä, Amarillo, Tämä taivas, tämä maa sekä uusimmat hitit Don Juan ja 7300 päivää.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Warner Music Finland / Aino-Kuutamo Uusitorppa
aino-kuutamo.uusitorppa@warnermusic.com