Menestyksekästä soolouraa tehnyt Laura Närhi lähtee kirkkokiertueelle joulukuun alussa. Närhen kiertue käsittää kaikkiaan seitsemän konserttia tunnelmallisissa kirkoissa ympäri Suomen.
Intiimien konserttien tunnelma tulee olemaan herkkä ja lämmin, kokoonpanosta löytyvät Lauran lisäksi koskettimet, kitara sekä sello/basso. Ohjelmistossa kuullaan Lauran oman tuotannon lisäksi hänelle tärkeitä joululauluja.
– Olen jouluihminen, joka nauttii joulun kauneudesta ja kiireettömyydestä. Haluan tarjota yleisölle mahdollisuuden rauhoittua hetkeksi ja keskittyä nauttimaan musiikista ja yhdessäolosta tunnelmallisessa kirkkomiljöössä, Laura sanoo.
Kemopetrolin solistina uransa aloittanut Laura Närhi on tähän mennessä julkaissut soolourallaan kolme albumia, joista viimeisin Vastavoimat ilmestyi syksyllä 2020. Kultaa ja platinaa myynyt Närhi tunnetaan parhaiten hiteistään Supersankari, Mä annan sut pois, Tämä on totta, Hetken tie on kevyt, Tuhlari ja Siskoni feat. Erin.
Laura Närhi – Joulukiertue 2021
Ti 7.12. Oulu, Oulujoen kirkko
La 11.12. Lahti, Ristinkirkko
To 16.12. Seinäjoki, Lakeuden Risti
Pe 17.12. Tampere, Messukylän kirkko
La 18.12. Jyväskylä, Kuokkalan kirkko
Ma 20.12. Porvoo, Tuomiokirkko
Ke 22.12. Vantaa, Pyhän Laurin kirkko
Konsertit klo 19:00
Liput alk. 29,00€ Ticketmaster
Seuraa Laura Närheä:
Facebook
Instagram
www.lauranarhi.fi
www.warnermusic.fi/lauranärhi
Lisätiedot:
Nora Norrlin / Liekki Promotion
nora.norrlin@liekkipromotion.com
Keikat:
Kimmo Sundström / Warner Music Live
kimmo.sundstrom@warnermusic.com