Kaksi toisistaan täysin erilaista pop-tähteä, yksi koskettava duetto. Benjamin ja Vesta lyöttäytyivät odottamattomasti yhteen ja julkaisivat Kunnes sammutaan -singlen tänään. Kappale kertoo yhdessäolosta rakkaan ihmisen kanssa elämän viimeisiin hetkiin saakka.
– Yhteisbiisi, jota maailma ei osannut odottaa: Benjamin & Vesta – Kunnes sammutaan, on
antiromanttinen rakkauslaulu kuolemattomasta ystävyydestä ja ikuisesta nuoruudesta, artistit kertovat.
Vesta ja Benjamin löysivät toisensa Benjaminin Someveteraani-albumin julkaisun jälkeen. Kunnes sammutaan on kaksikon yhdessä kirjoittama ja Atso Soivion tuottama.
Suomalaisen popin suunnannäyttäjäksi tituleerattu Vesta nousi kriitikoiden ja kuulijoiden ylistämällä Lohtulauseita -debyyttialbumillaan suursuosioon vuonna 2018. Artisti palkittiin helmikuussa 2019 Vuoden tulokas -Emmalla ja Soundi-lehti palkitsi hänet Master of Pulpets -tulokaspalkinnolla todeten Vestan ”yhdistävän indien ja valtavirran, uskottavuuden ja kaupallisuuden, merkityksellisyyden ja hittipotentiaalin”. Vestan myöhemmin julkaistavan kakkosalbumin ensimmäinen single, Valonsäteet, julkaistiin toukokuussa 2020.
Englanninkieliseltä uralta suomen kieleen vuonna 2018 vaihtanut Benjamin on yksi nuorisopopulaarikulttuurin keulakuvista. Artistin suomenkielinen debyyttisingle nousi Spotifyn sijalle #1 ja hänen debyyttialbuminsa Someveteraani julkaistiin syksyllä 2020. Albumi käsittelee nuoren artistin kasvua sometähdestä muusikoksi. Benjamin nähdään ensi kuussa yhtenä Pride 2021 -konsertin pääesiintyjänä.
Kuuntele Kunnes sammutaan tästä.
Lataa promokuvat täältä.
Kuvaaja: Shoot Hayley
Seuraa Benjaminia:
Instagram
Facebook
TikTok
Spotify
Seuraa Vestaa:
Instagram
Facebook
Spotify
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Benjamin
Emma Hynnä / Warner Music Finland
emma.hynna@warnermusic.com
Vesta
Noora Kärki / Warner Music Finland
noora.karki@warnermusic.com
Keikat:
Benjamin
Mikko Korpi / Warner Music Live
Mikko.korpi@warnermusic.com
Vesta
Rauha Kyyrö / Fullsteam Agency
rauha@fullsteam.fi