7.5.2021
NORJALAINEN DJ MINUS MANUS JULKAISI UUDEN TANSSIKAPPALEEN TÄYDELLISESTI KESÄN KYNNYKSELLÄ

Warner Music Finlandille vastikään sainattu norjalainen DJ-tuottaja Minus Manus julkaisi tänään uuden tanssikappaleen yhdessä ruotsalaisen B3nten kanssa. Love Song on jatkosingle Pohjoismaissa ja jopa Ranskassa asti radiosoittoa keränneelle, kotimaisen The Second Levelin kanssa yhdessä julkaistulle French-singlelle.

Minus Manus on kerännyt tuottamillaan ja kirjoittamillaan kappaleillaan jo yli 1,5 miljardia striimiä maailmanlaajuisesti. Artistin vaikutteita Euroopan musiikkimarkkinaan ei voi olla huomioimatta: hän on esimerkiksi ollut kirjoittamassa ja tuottamassa Alan Walkerin massiivisia kansainvälisiä hittejä kuten Sing Me To Sleep ja Lily. Mukaansatempaavan kappaleen toinen esittäjä, nuori DJ-tuottaja B3nte, nousi tanssiskenen tietoisuuteen vuonna 2015 julkaistuaan yhteiskappaleen The Spook alan huippujen KSHMRin ja Basskillersin kanssa.

Kirjoitin Love Song -singlen keittiössäni olevan pystypianon ääressä, ja biisi oli valmis alle tunnissa. Alkuperäinen äänitys pystypianosta kuuluu itse asiassa vieläkin kappaleessa! Usein kappaleet, jotka miltei kirjoittavat itse itsensä kuten tämä, tuntuvat niin aidoilta. Koin kappaleen tarvitsevan huippua EDM-tuottajaa ja olen todella fiiliksissä, että B3nte lähti mukaan. Hänen tuotantonsa tuo kappaleeseen pimeän ja ajattoman tunnelman, Minus Manus kertoo.

Kuuntele Love Song tästä.

Lataa pressikuvat täältä!

Minus Manus:
Instagram
Spotify

Lisätiedot:
Emma Hynnä / Warner Music Finland
emma.hynna@warnermusic.com