Antti Tuisku ja Warner Music Live siirtävät kesäkuulle kaavaillut Bailantai-konsertit syyskuulle 2021. Uudet Bailantai-konserttipäivät ovat 17. ja 18. syyskuuta 2021. Tämänhetkisen näkymän mukaan tautitilanne tulee kesän aikana helpottumaan huomattavasti ja rokotekattavuus lisääntymään. Syyskuisten konserttien järjestely jatkuu siis luottavaisin mielin. Aiemmin ostetut Bailantai-liput käyvät sellaisinaan uusille keikoille – perjantain liput perjantaille ja lauantain lauantaille.
– Haluan, että kenenkään ei tarvitse olla huolissaan tai miettiä omaa tai läheistensä terveyttä siinä vaiheessa, kun Olympiastadionilla bailataan kaksi iltaa putkeen. Näen jo sieluni silmin kuinka syyskuiset Bailantai-konsertit kruunaavat kesän ja puhaltavat uutta positiivista tuulta vaikean korona-ajan jälkeen. Alkusyksyn pimenevissä illoissa show tulee olemaan tajunnanräjäyttävä kokemus. Hyvää kannattaa odottaa, Antti Tuisku sanoo.
Antti Tuiskua on uskominen – maailmanluokan show’sta tunnetun artistin Bailantai-konsertit tulevat varmuudella olemaan vailla vertaa ja Olympiastadionilla nähdään jälleen jotain todella ainutlaatuista.
Antti Tuisku – Bailantai
Olympiastadion, Helsinki
Uudet konserttipäivät
pe 17.9. ja la 18.9.2021
Liput alk. 49,90€
www.bailantai.com
Mikäli uudet konserttipäivät eivät sovi, liput on mahdollista palauttaa 20.5. mennessä.
Seuraa Anttia somessa:
Instagram
Facebook
warnermusiclive.fi/anttituisku
Lataa Antin promokuva tästä!
Kuva: Anna Äärelä
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Aino-Kuutamo Uusitorppa / Warner Music Finland
aino-kuutamo.uusitorppa@warnermusic.com
Konserttien promoottori:
Jake Hannula / Warner Music Live
jake.hannula@warnermusic.com