Suuressa nosteessa oleva Erika Vikman julkaisee tänä yönä uuden singlen Häpeä. Kappaleessa puhutaan häpeästä irtaantumisesta. Biisin on sanoittanut ja säveltänyt Janne Rintala yhdessä Kaisa Korhosen kanssa. Erika kuvailee kappaletta näin:
– Halusimme tehdä laulun häpeästä irtaantumisesta. Häpeä voi lamaannuttaa ja estää meitä toimimasta ja ilmaisemasta itseämme. Häpeä kuuluu jokaisen meidän elämään jollain muotoa, mutta todellinen vapaus koittaa, kun siitä osaa irrottaa. Olen pohtinut paljon häpeän teemaa elämässäni viime vuodet ja tullut siihen tulokseen, että valitsen häpeilemättömyyden. En enää suostu häpeämään sitä kuka olen.
Kappaleeseen julkaistaan huomenna myös Viivi Huuskan ohjaama vaikuttava musiikkivideo.
Erika Vikman nousi koko kansan suosioon nyt jo platinarajan ylittäneellä Cicciolina -kappaleellaan sekä huikealla menestyksellään viime vuoden Uuden Musiikin Kilpailussa. Myös viime syksynä julkaistu Syntisten pöytä saavutti poikkeuksellisen suuren suosion. Platinarajan ylittänyt kappale pysytteli pitkään Suomen Spotifyn top50 -listalla ja kappaleen musiikkivideota on katsottu Youtubessa jo yli 3 miljoonaa kertaa. Syntisten pöytä on myös ehdolla tämän vuoden Emma Gaalassa Vuoden biisi -kategoriassa.
Lataa tuoreet promokuvat tästä!
Kuvaaja: Viivi Huuska
Erika Vikman:
Facebook
Instagram
Spotify
warnermusic.fi/erikavikman
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Iira Leinonen / Warner Music Finland
iira.leinonen@warnermusic.com
Keikat:
Mikko Korpi / Warner Music Live
mikko.korpi@warnermusic.com