Warner Music Finlandin kanssa jo vuosia yhteistyötä tehnyt, useiden menestystarinoiden taustalla työskennellyt Andrei Kipahti on perustanut oman Babyface-levymerkin. Babyface toimii yhteistyössä Warner Musicin kanssa ja sen artisteihin lukeutuvat jo uransa alkutaipaleelta Kipahtin kanssa yhteistyötä tehnyt ja maan suosituimpiin rap-artisteihin lukeutuva Cledos, turkulainen trap-lahjakkuus Nebi sekä tulevana perjantaina 5.2. uuden singlensä julkaiseva Madboiali. Babyfacen label manageriksi on nimitetty Noora Kärki.
– Babyface tulee vahvistamaan Warnerin jalansijaa kotimaisen modernin popmusiikin kentässä, kun nämä kaksi nuorta huippuosaajaa yhdistävät voimansa saman labelin alle, Warner Music Finlandin kotimaisen puolen general manager Asko Kallonen sanoo.
– Olen todella innoissani rakentamassa Babyfacea Warner Musicin ja Nooran kanssa. Tämä on mielestäni optimaalinen setup kehittää uusi väylä ja alusta niin tulevaisuuden kuin tämänkin hetken huippumusiikille, Andrei Kipahti kertoo.
Andrei Kipahti on palkittu A&R, joka on yksi PME Recordsin perustajäsenistä. Kipahti on uransa varrella työskennellyt mm. ALMAn, ABREU:n, BEHMin, Cledosin, JVG:n, Reino Nordinin ja TIPPAn taustajoukoissa. Babyfacen label manager Noora Kärki on työskennellyt Warner Music Finlandilla promotion managerina pian kolme vuotta. Kipahtin kanssa hän on tehnyt yhteistyötä jo puoli vuosikymmentä. Uuden roolinsa lisäksi Kärki jatkaa normaaliin tapaan töitä kotimaisen puolen promootiopäällikkönä edustaen artisteja kuten BEHM, Cledos, Chisu, Ida Paul & Kalle Lindroth, JVG, SANNI sekä Vesta.
Lisätietoja:
Noora Kärki / Warner Music Finland
noora.karki@warnermusic.com