13.11.2020
JÄTTIMENESTYKSEEN PONNISTANUT TONES AND I JULKAISI VOIMABIISIN

Katusoittajasta kansainväliseksi supertähtilupaukseksi noussut australialainen Tones and I julkaisi uuden Fly Away -singlen. Kappale on osa myöhemmin julkaistavaa debyyttialbumia.

Artisti kirjoitti kappaleen keskellä koronakriisiä Melbournessa viime keväänä, kun hänen oli vallitsevan tilanteen vuoksi pysähdyttävä ja pidettävä taukoa jatkuvasta matkustamisesta sekä keikkailusta. Vahva ja voimaannuttava Fly Away -kappale heijastaa artistin omia kokemuksia unelmien saavuttamisesta ja siitä, kuinka todellisuus ei välttämättä vastaakaan odotuksia.

Totuus on se, että haluamme jotain sen takia koska luulemme sen tekevän meidät onnelliseksi. Onnellisuuden löytäminen ei kuitenkaan ole koskaan näin yksinkertaista, sanoo Tones and I.

Vielä puolitoista vuotta sitten pakettiautossa asuneesta laulajasta on kehittymässä huimaa vauhtia globaali supertähti. Tones and I, oikealta nimeltään Toni Watson, tunnetaan parhaiten vuonna 2019 julkaistusta Dance Monkey -superhitistään. Kyseinen kappale viihtyi Suomen virallisella top 100 -radiolistalla huikeat 47 viikkoa putkeen ja sitä on maailmanlaajuisesti striimattu jo käsittämättömät 4,3 miljardia kertaa. Dance Monkey on striimannut lisäksi Suomessa nelinkertaista platinaa. Tones and I:n viimeisimmät singlet Ur So F**kInG cOoL sekä Bad Child ovat myös soineet ahkerasti radiossa.

Lataa promokuva täältä!

Tones and I somessa:
Instagram
Facebook
YouTube
Spotify

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Leo Tynkkynen / Warner Music Finland
leo.tynkkynen@warnermusic.com