6.11.2020
SUVI TERÄSNISKAN KIRKKOKONSERTIT TUOVAT JOULUN

Taitavana laulajana ja koskettavana tulkitsijana tutuksi tullut Suvi Teräsniska lähtee perinteiselle ja toivotulle kirkkokiertueelle marraskuun lopussa. Neljällätoista paikkakunnalla vieraileva Joulun henki 2020 -kiertue alkaa Sotkamosta 29.11. ja päättyy Ouluun 22.12.

– Erikoisaikojen keskellä tutun ja turvallisemmin musiikin äärelle hiljentyminen tuntuu itselle hyvältä ajatukselta. Joulu on minulle yhteenkuuluvuuden aikaa ja se varmaan tulee korostumaan erityisesti tänä jouluna. Toivon että kuulijat saisivat konserteistani hyvää joulumieltä. Pidämme myös osaltamme huolen siitä, että konserttiin tulo olisi mahdollisimman turvallista, Suvi Teräsniska sanoo.

Suvi Teräsniskan joulukiertueella, kuten kaikissa muissakin Warner Music Liven konserteissa, noudatetaan AVI:n turvallisuusmääräyksiä sekä THL:n ohjeita. Yleisökapasiteettia on rajattu tartuntariskin minimoimiseksi.

Suvi Teräsniskan – Joulun henki 2020  

su 29.11. Sotkamo, Sotkamon kirkko

ti 1.12. Lahti, Ristinkirkko

ke 2.12. Kotka, Kotkan kirkko

to 3.12. Savonlinna, Savonlinnan kirkko

pe 4.12. Joensuu, Joensuun kirkko

la 5.12. Mikkeli, Tuomiokirkko

ke 9.12. Hyvinkää, Hyvinkään kirkko

to 10.12. Turku, Mikaelinkirkko

pe 11.12. Tampere, Tuomiokirkko

ke 16.12. Seinäjoki, Lakeuden risti

to 17.12. Haapajärvi, Haapajärven kirkko

su 20.12. Kemijärvi, Kemijärven kirkko

ma 21.12. Kemi, Kemin kirkko

ti 22.12. Oulu, Karjasillan kirkko

Konsertit klo 18.00, paitsi Sotkamo ja Seinäjoki klo 19.00

Liput ja pääsyohjelmat alk. 37,00€ ticketmaster.fi/suviterasniska

Lisätiedot www.warnermusiclive.fi/suviterasniska

Haluamme omalta osaltamme varmistaa lipun ostaneille turvallisen konserttikokemuksen. Osallistuthan konsertteihin vain terveenä. Lisäksi toivomme konserttivieraiden saapuvan ajoissa paikalle ruuhkien välttämiseksi.

Seuraa Suvi Teräsniskaa:
Instagram
Facebook
www.suviterasniska.fi

Lisätiedot:
Warner Music Finland / Aino-Kuutamo Uusitorppa
aino-kuutamo.uusitorppa@warnermusic.com

Keikat:
Warner Music Live / Niina Jalonen
niina.jalonen@warnermusic.com