6.11.2020
SUOMALAISEN TRAP-AALLON TULOKAS ÖVERI SAINATTIIN ETENEE RECORDSILLE

Kovasta nosteesta nauttiva kotimainen trap-skene on saanut uuden tulokkaan, kun Etenee Records on sainannut espoolaisen duon Överi. Parikymppisten Migen ja Oskarin muodostama duo on aiemmin julkaissut omakustanteisesti Komeetta-musiikkivideon, jota on katsottu YouTubessa tuhansia kertoja. Nyt kappale julkaistaan myös Spotifyssa. Duon luottotuottajana toimii Kim ”Chimbo” Mannila.

Ollaan molemmat intohimoisia rap- ja trap-musiikin ystäviä ja kun tutustuttiin toisiimme lukiossa, alettiin kokeilee yhdessä musiikintekoa. Tehtiin muutamia biisejä alkuun niin, että kumpikin äänitti himassa omat versensä ja sit laitettiin ne yhteen. Jossain vaiheessa ruvettiin käymään studiolla yhdessä ja ekasta yhteisestä sessoista tuleekin pian jo 4 vuotta.

Kimin rooli tuottajana on meijän musassa tärkee ja Kim onkin ollut messissä jo noin kolmisen vuotta. Meidän musassa kuuluu kaikkien meidän kolmen visioiden sekoitus, johon imetään viboja ja vaikutteita meidän omista elämistä ja kaikesta mitä koetaan ja tunnetaan”, duo avaa.

Överi haluaa kannustaa musiikkinsa kautta myös muita uskomaan omiin unelmiinsa ja rohkeaan riskienottoon. He uskovat, että vaikeudet pitää osata jättää taakse ja kääntää ne inspiraatioksi ja motivaatioksi. Överi haaveilee, että pystyisivät joku päivä elättämään itsensä sillä, mitä rakastaa eniten – musiikinteolla.

Haaveillaan siitä, et pystyisimme elämään sillä, mitä rakastamme eniten tehdä. Toivotaan, että meidän taide tulee löytämään yleisönsä ja, että jengi nauttii siitä ja pystyy inspiroitumaan meidän tekeleistä.”

Katso Överin omakustanne-musiikkivideo Komeetta täältä.

Lataa promokuva täältä.

Överi Instagramissa.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Noora Kärki / Warner Music Finland / noora.karki@warnermusic.com