25.9.2020
REKAMI DROPPAA VIIMEISEN SINGLEN ENNEN ALBUMIN JULKAISUA

Arvostetun tuottaja-räppäri Rekamin Karonkka-albumi julkaistaan 30. lokakuuta. Tulevalta albumilta dropataan tänään viimeinen single, Lukot ft. Aina. Kappale on löyhä jatko-osa parin vuoden takaiseen Aidat -biisille, joten mukaan tulivat luontevasti Aina ja viulisti Juuso Aumala.

Lukot -biisissä mennään epämukavuusalueelle optimistinen pilke silmäkuilmassa. Jätin artistiroolin ja siihen liittyvät odotukset syrjään ja kirjoitin itselleni siitä, mitä sillä hetkellä halusin kuulla. Lukot -biisin ajatus syntyi, kun Uudenmaan rajat iskettiin säppiin, ja ymmärsin, etten tiedä milloin pääsen käymään kotikonnuilla taas. Jouduin availemaan lukkojani, vapauttaen itseni tekemään loputkin biisit albumille. Biisissä käsitellään henkisiä jumeja, mutta joukkoon on myös ujutettu monitulkintaisia iskulinjoja verhoiltuna kauniiseen muottiin. Ingan Kesäyö -sample loi tähän täydellisen tunnelman, ja oli rohkaisevaa kuulla alkuperäiseltä tekijältä positiiviset kommentit lopputuloksesta, Rekami kertoo.

2000-luvun alusta alkaen räpmusiikkia julkaissut Rekami on tullut tunnetuksi niin räppärinä kuin monipuolisena tuottajana nimellä LX-Beats. Lukuisten soololevyjen lisäksi hänen tuottamiaan kappaleita on kuultu Suomessa muun muassa Asan ja Gettomasan – ja Yhdysvalloissa esimerkiksi Boston-räppäreiden M-Dotin ja Akrobatikin julkaisuilla. Viime vuosina mies on kunnostautunut poikkeuksellisen laajalla yhteistyöllään eri sukupolvia edustavien räppäreiden kanssa. Rekamin edellinen, vuonna 2018 julkaistu ja kokonaan tuottama Pihlderberg -pitkäsoitto ikuisti samalle levylle peräti 38 Suomen eturivin räppäriä ja mielenkiintoisinta tulokasta.

Kuuntele single tästä!

Lataa promokuvat tästä.
Kuvaajat Video Kalliala & Tuomas Mikkonen

Seuraa Rekamia:
Spotify
Instagram
www.warnermusic.fi/rekami

Lisätiedot & haastattelupyynnöt:
Emma Hynnä / Warner Music Finland
emma.hynna@warnermusic.com