4.9.2020
SUOMALAINEN LAULAJA-LAULUNTEKIJÄ ILON HERÄTTÄÄ MIELENKIINTOA MAAILMALLA

Warnerin tuoreimpiin sainauksiin lukeutuva ILON julkaisi tänään debyyttisinglensä selfish love. ILON kirjoittaa kappaleensa yhdessä tuottaja Ilkka Wirtasen kanssa. Kaksikon tuotokset ovat mieleenpainuvia tarinoita Ilonin tummanpuhuttelevan soundin ja Wirtasen omaperäisen tuotannon saattelemina. selfish love on ensimmäinen makupala.

Selfish love kertoo siitä, kun sua on loukattu jo useamman kerran. Toinen päättää nähdä sun haavoittuvuuden mahdollisuutena käyttää sua hyväksi, olla rakastavinaan sua luodakseen itselleen sitä omaa mielihyvää. Siinä vaiheessa oot itse jo niin rikki, ettet näe pahantahtoisuuden läpi — heittäydyt rohkeasti mukaan ja annat tunteiden viedä. Ei ole hauska huomata, ettei toinen ikinä ollutkaan koko hommassa tosissaan mukana.

Vasta 21-vuotias monilahjakas artisti tulee järisyttämään äänellään ja laulunkirjoitustaidoillaan nuorten pohjoismaisten autenttisten naisartistien kenttää, liittyen siskojensa kuten :N, Tove Lo:n ja Sigridin rinnalle. ILON on herättänyt musiikkikentällä huomiota kansainvälisesti: laulaja on äänittänyt Grammy-palkitun Finneas O’Connellin biisin, tämän rakastuttua ILONin ääneen. Artisti on myöskin esiintynyt nousevan britti-poptähden JC Stewartin virtuaalikiertueella instagramissa.

Kuuntele selfish love tästä! 

Lataa promokuvat täältä!
Kuvaaja: Karim Awad

Ilon:
Instagram
Facebook
Spotify 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Emma Hynnä / Warner Music Finland
emma.hynna@warnermusic.com 

Keikat:
Kimmo Sundström / Warner Music Live
kimmo.sundstrom@warnermusic.com