9.7.2020
ILMIÖMÄINEN BEHM JULKAISEE VIIMEISEN SINGLEN ENNEN DEBYYTTIALBUMIAAN

Ilmiömäiseen menestykseen vain kahdella omalla singlellään noussut BEHM julkaisee uuden singlen Frida 10.7. Kappale on viimeinen single ennen syyskuussa julkaistavaa debyyttialbumia. BEHM on itse sanoittanut ja säveltänyt kappaleen ja hän on tuottanut sen yhdessä KASHWELLin kanssa. BEHM kertoo Frida-kappaleen päättävän julkaistujen singlejen muodostaman rakkaustrilogian.

”Halusin Fridan päättävän singleistä rakentamani rakkaustrilogian: Hei rakas, Tivolit, Frida. Frida on kiteytettynä laulu luopumisesta ja sen hyväksymisestä,” BEHM kertoo.

BEHM on kiistatta yksi 2020-luvun kiinnostavimpia lauluntekijöitä ja debyyttisingle alkaneen vuosikymmenen kuunnelluimpia kappaleita. Hei rakas pysytteli Spotifyn ykkösenä yhteensä 48 päivää, sitä on striimattu yli 12 000 000 kertaa (triplaplatinaa) ja se on ollut radiolistan ykkönen yhteensä 10 viikkoa. Hei rakas löytyy edelleen lähes kymmenen kuukautta julkaisustaan Spotifyn top50 -listalta ja se on tällä hetkellä radiolistan sijalla 3. BEHMin maaliskuussa julkaisema kakkossingle Tivolit nousi niin ikään Spotifyn ykköseksi ja useiden radioiden soittolistoille. Artistin oli tarkoitus esiintyä kuluvana kesänä Suomen suurimmilla festivaaleilla: mm. Ruisrockissa, Provinssissa ja Ilosaarirockissa.

Lataa promokuvat täältä!
Kuvaaja: Pietari Purovaara

BEHM sosiaalisessa mediassa:
Instagram
Facebook
Spotify

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Noora Kärki / Warner Music Finland
noora.karki@warnermusic.com

Keikat:
Mikko Korpi / Warner Music Live
mikko.korpi@warnermusic.com