10.1.2020
PASI JA ANSSI JULKAISIVAT UUDEN SINGLEN JA MUSIIKKIVIDEON!

Pasi ja Anssi julkaisivat tänään uuden kappaleen Pohjolan pidot (feat. Ilkka Vainio ja Levi-Äijä). Biisi on uudelleenversiointi Juha ”Watt” Vainion alkuperäisestä samannimisestä kappaleesta. Kuuntele se tästä.

-Lapin yössä Levi-Äijän kanssa syntyi idea tehdä yhdessä biisi. Pohjolan pidot nousi heti esille ja ainoa henkilö, jonka kanssa kappaleen pystyi toteuttamaan oli Ilkka Vainio. Olemme aina arvostaneet Junnu Vainion sanoituksia ja Pahojen poikien lauluja. Oli suuri kunnia saada Ilkka mukaan biisille, Pasi ja Anssi kuvailevat biisin syntyä.

Uuteen kappaleeseen on julkaistu myös musiikkivideo. Katso se tästä.

Bilekappaleistaan tunnettujen Pasin ja Anssin aikaisemmat singlet ovat menestyneet hyvin. Esimerkiksi duon esikoissinkkua Kakkuu järvellä on striimattu yli 8 miljoonaa kertaa eli tuplaplatinaa, ja vuoden 2018 kesähitti-äänestyksen voittanut, Mahtava peräsin ja pulleat purjeet on striimannut platinaa. Myös sen musiikkivideota on katsottu reilut 3 miljoonaa kertaa.

Seuraa Pasia ja Anssia:
Facebook
Instagram
Youtube

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Iira Leinonen / Warner Music Finland
iira.leinonen@warnermusic.com

Keikat:
Sami Rönnlund / Prime Time Music Oy
sami@primetime.fi