12.12.2019
IDA PAUL & KALLE LINDROTH JULKAISEVAT UUDEN SINGLEN KESKIYÖLLÄ

Supersuosittu duo Ida Paul & Kalle Lindroth julkaisee tänä yönä ensi vuonna ilmestyvältä kakkosalbumiltaan uuden singlen ”Vuonna nolla”. Kappale on kirjoitettu yhdessä Teemu Brunilan ja Antti ”RZY” Riihimäen kanssa. RZY on myös tuottanut kappaleen.

Yhdistimme voimamme ja tuloksena oli nostalginen anthem-tyyppinen ralli, jossa palataan hyviin muistoihin erityisen henkilön kanssa: milloin lauletaan kurkku suorana Anssi Kelan tahtiin, milloin makoillaan nauraen lattialla. Toivottavasti jokainen löytää tästä biisistä jotain mikä itsessä resonoi, meistä on ihanaa päästä julkaisemaan vihdoin uutta musaa”, Ida kertoo.

Vuonna nolla -biisissä otetaan aikahyppy siihen alkuräjähdykseen, kun kaikki oli vielä uutta ja kiehtovaa. Jokaisessa ihmissuhteessa, niin pari- kuin ystävyyssuhteissa, tulee se hetki, kun ”arki koittaa” sekä hyvässä, että joskus myös pahassa. Vuonna nolla -biisissä nostalgisoidaan ja palataan siihen hetkeen, kun kaikki alkoi — vuoteen nolla”, Kalle jatkaa.

Ida Paulin & Kalle Lindrothin orgaaninen soundi on tavoittanut lyhyessä ajassa laajan yleisön. Duo on kovassa nosteessa, josta kertovat esimerkiksi kultaa, platinaa ja tuplaplatinaa striimanneet singlet, tuplaplatinaa myynyt debyyttialbumi, neljä Emma-ehdokkuutta sekä lukuisat loppuunmyydyt keikat. Duo on julkaissut tulevalta kakkosalbumiltaan menestyssinglet Planeetat, Hullu exä ja Sano mun nimi ääneen.

Ida Paul & Kalle Lindroth lähtevät kattavalle Suomen kiertävälle 5+5- kiertueelle joulukuun lopussa.

Ida Paul & Kalle Lindroth – 5+5
Pe 27.12. Lahti, Möysän Musaklubi
La 28.12. Tampere, Pakkahuone
Su 29.12. Helsinki, Savoy-teatteri
Ma 30.12. Jämsä, Himos Areena
Pe 10.1. Oulu, Madetojan sali
La 11.1. Pori, Kehräämö
Pe 17.1. Jyväskylä, Lutakko
La 18.1. Turku, Linnateatteri
Pe 24.1. Rovaniemi, Korundi
La 25.1. Helsinki, Tavastia

Katso paikkakuntakohtaiset lipunmyyntitiedot osoitteesta warnermusiclive.fi.

Lataa promokuvat täältä!
Kuvaaja: Matias Jalmari

Ida Paul & Kalle Lindroth somessa:
Facebook
Instagram
Spotify