UUSI SINKKU “DON’T START NOW” ULKONA 1. MARRASKUUTA
Maailman suurimpiin supertähtiin lukeutuva brittipoppari Dua Lipa julkaisee uuden sinkun Don’t Start Now ensi viikon perjantaina marraskuun 1. päivä. Uusi nu-disco genrestä vaikutteita saanut single on adrenaalin täyteinen tanssi-anthem, joka voimaannuttaa ja huokuu positiivisuutta.
”Päätin julkaista tämän kappaleen ensimmäisenä päättääkseni yhden jakson elämässäni ja aloittaakseni uuden,” artisti selittää ja jatkaa: ”Uuden jakson uudella soundilla. Kappale merkitsee minulle elämän jatkumista antamatta kenenkään tulla sen tielle. Kappale tuntuu myös luontaiselta valinnalta, sillä se on tehty samalla tiimillä, jonka kanssa New Rules aikoinaan syntyi”.
Dua Lipa on vuonna 2015 julkaistun debyyttialbuminsa jälkeen noussut yhdeksi maailman suurimmista supertähdistä. Hänen Dua Lipa -debyyttialbumiaan on myyty maailmanlaajuisesti jo yli 4 miljoonaa kappaletta, ja hänen sinkkunsa ovat ylittäneet jo 40 miljoonan kappaleen myynnin. Suomessakin platinaa myyneeltä debyyttialbumilta löytyvät platinasinglet IDGAF, Kiss And Make Up sekä New Rules, joista viimeinen on striimannut peräti jo tuplaplatinaa. Albumi on virallisesti koko Spotifyn historian striimatuin naisartistin julkaisema pitkäsoitto. Dua Lipa on myös historian nuorin artisti, jonka videot ovat ylittäneet miljardin katselukerran rajan. Lipalla on hallussaan kolme BRITS-palkintoa sekä kaksi Grammy-palkintoa.
Uusi aikakausi on alkanut!
Lisätietoja:
Emma Hynnä / Warner Music Finland
emma.hynna@warnermusic.com